Kirkonkylän koulu

Päivitetty: 2.8.2024

Kirkkiksen koulu toimii Heinolan pohjoisen alueen oppilaiden alakouluna vuosiluokille 1-6. Lukuvuonna 2024-2025 toimimme väistötiloissa Tommola-talossa Heinolan keskustan alueella. Oppilaat kuljetetaan keskustaan joko bussi- tai taksikyydeillä. Bussikuljetuksessa olevat oppilaat kokoontuvat aamuisin bussin noutopaikalle, josta bussi poimii oppilaat kyytiin. Koulupäivän jälkeen bussi kuljettaa bussikyytiläiset takaisin samaiselle paikalle. Taksikuljetuksessa olevat oppilaat kuljetetaan suoraan kotoa koululle ja takaisin.

Väistötilana toimiva rakennus sijaitsee Tommolassa upealla paikalla ajatellen oppilaiden ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia. Koululaisilla on käytössään hyvät leikki- ja pelialueet.

Meidän koulumme

Tällä hetkellä Kirkkiksen koulun oppilasmäärä 178 ja määrä jakautuu yhdeksään opetusryhmään.

Kirkkiksen koulu on turvallinen kouluyhteisö, jossa korostuvat sosiaaliset valmiudet, hyvät tavat sekä perustietojen ja -taitojen hankinta. Pyrimme kouluarjessa korostamaan laaja-alaiseen osaamiseen liittyviä taitoja ja harjoittelemaan niitä kouluarjessa. Pidämme tärkeänä myös tunnetaitojen harjoittelemista.

1A Elina Polus 044 735 0013

2A Kirsi Ruohonen 044 769 3035

1B-2B Miia Saari 044 469 4371

3A Terhi Broder 044 735 0014

3B-4B Miska Haverila 044 769 3036

4A Henna Tanner 044 735 0034

5A Harri-Pekka Räsänen 044 769 3038

5B-6B Salla Walldén 050 595 1419

6A Jarkko Granqvist 050 349 3991

Laaja-alainen erityisopetus Pirjo Hahl 044 769 3044

englanti Maija Rissanen 044 769 3037

 

Koulunkäynninohjaajat / iltapäivätoiminnan ohjaajat:

  • Kirsi Valjakka 044 469 4262 (IP-kerho)
  • Ville Vesalainen, 044 469 4321 (IP-kerho)
  • Maija Virtanen, yhteyshenkilö / koulukuljetukset 044 469 4370

 

Tuotantokeittiö 044 797 7051

  • Nina Rantanen, Heli Inkinen, Satu Järvinen ja Arja Virtanen

 

Siivoojat: 044 797 8587

  • Asta Eskola, Suvi Oittinen

 

Kiinteistönhoitaja: Jani Ahtiainen 050 5951423

Ulkoalueet: Marko Nyman 044 797 8615

 

Terveydenhoitajan ja muun opiskeluhuollon henkilöstön yhteystiedot löydät täältä. (valitse kunnaksi Heinola)

OPPITUNNIT JA VÄLITUNNIT

8.00 – 8.45 OPPITUNTI

5 min jaloittelu / siirtyminen

8.50 – 9.35 OPPITUNTI

30 min välitunti

10.05 – 11.55 OPPITUNTI x 2 sisältäen ruokailun 20 min

30 min välitunti

12.25 – 13.10 OPPITUNTI

5 min jaloittelu / siirtyminen

13.15 – 14.00 OPPITUNTI

1 lk. 2 lk. 3 lk. 4 lk. 5 lk. 6 lk. Lk 1-6 yht.
Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7 5 5 5 4 33
A1-kieli 1 1 2 2 3 2 10
B1-kieli 2 2
Matematiikka 4 4 4 4 4 4 24
Ympäristöoppi 2 2 2 2 3 3 14
Biologia*
Maantieto*
Fysiikka*
Kemia*
Terveystieto*
Uskonto/elämänkatsomustieto 1 1 1 1 1 2 7
Historia 1,5 1,5 3
Yhteiskuntaoppi 1 0,5 0,5 2
Musiikki 1 1 2 2 1 1 8
Kuvataide 1 1 1 2 2 1 8
Käsityö 2 2 2 2 2 2 12
Liikunta 2 2 3 3 2 2 14
Kotitalous
Oppilaanohjaus
Taide- ja taitoaineiden valinnaiset**
Valinnaiset oppiaineet
YHTEENSÄ 21 21 22 24 25 25 137

1. Kirkkiksen koulun iltapäivätoiminnan tavoitteet

Toimintamme tavoitteena on tukea lasten hyvinvointia, luoda heille turvallinen ja hyvä paikka toimia, jossa huomioidaan lapsen ja perheen tarpeita koululaisen iltapäivän osalta. Tavoitteenamme on tarjota lapsille monipuolisesti rakennettua toimintaa; kuuntelemalla lapsia, seuraamalla lasten jaksamista ja heidän kiinnostuksensa kohteita.

 

2. Toiminnan järjestäminen

Kirkkiksen koululaisten iltapäivätoiminta tapahtuu koulun tiloissa jokaisena koulupäivänä, paitsi lauantaiksi osuvina koulupäivinä. Iltapäivätoiminta alkaa koulupäivän päätyttyä välitunnin jälkeen (klo 12.25) ja päättyy viimeistään klo 16.00.

Kirkkiksen koulun iltapäivätoiminnan ohjaajina toimivat koulunkäynninohjaajat Kirsi Valjakka (044 469 4262 ) ja Ville Vesalainen (044 469 4321). Perusopetuslain mukaisesti Kirkonkylän iltapäivätoiminnassa tarjotaan asiakasmaksuun sisältyvä monipuolinen ja ravitseva välipala. Toiminta tapahtuu kouluravintola Pikkupadan kabinetissa.

Toiminnassa noudatetaan koulun sääntöjä turvallisuusnäkökulma huomioon ottaen.

Etusivu