Eskarielämää Kailas-talossa
26.5.2021
Tulevaan opettajaan tutustuminen
Tämä on Kailaan päiväkodin esioppilaiden blogi, jonka tarkoituksena on kertoa koteihin kuvin ja sanoin esiopetuksen toiminnasta. Päivitämme blogia mahdollisuuksien mukaan useamman kerran viikossa siten, että lapset kertovat päivän tapahtumista. Blogiin valitaan julkaistavaksi vain sellaisia kuvia, joista lapsia ei voi tunnistaa.
No katottiin aamupiirissä blogia, sitä eskarielämää Kailaassa. Siellä näky kaikkee mitä ollaan tehty. Sit katsottiin kalenteri ja aloitettiin siivoilemaan omia lokeroita.


Silleen, että oli siivousrätti ja se kasteltiin ja sit putsattiin laatikot. Pakattiin pussiin papereita, piirustuksia ja omat vihkot kotiin vietäviksi. Siivottiin ne loksut toki, se oli kivaa.

Se oli hauskaa kun käytiin tutustumassa kouluun. Jaana antoi meille koulutehtävän.

Me saadaan tehdä ne tehtävät kesällä.

Siinä piti tehdä liike perässä mitä ope teki ja piti laskea kuinka monta kertaa teki liikkeen. Siinä vaan tehtiin liikkeitä. Me tehtiin kolmetoista tommosta liikettä.
Sit mentiin sinne luokkaan mikä oli siellä yläkerrassa.
Piia-Pauliinan 1 A luokan tulevat oppilaat menivät kalliolle ja siellä sai laskea mäkeä jos halusi. Se anto nimet ja läksyn. Sit otettiin ryhmäkuva.
Kommentit (0)