Nuorisopalveluiden blogi

7.3.2022

Ei mitään tekemistä – Talvilomaleiri 28.2-3.3.2022

Heti maanantai aamupäivällä suuntasimme reippain mielin kohti Saksalan seikkailukeskusta. Perille saavuttuamme majoituttiin ja pian alettiinkin hampurilaisten tekoon, jotta saatiin nälköisten leiriläisten sekä ohjaajien mahat täyteen. Pimeän tullessa leikittiin valopiiloa ja katseltiin tähtiä ja etsittiin satelliitteja. 

Tiistaina leiriläisiä odotti aamulla brunssi ja sen täydeltä lähdettiinkin järvelle pilkille. Sää oli mitä loistavin! Aurinko paistoi ja lämmitti ihan kunnolla. Kalaa ei kuitenkaan tullut, mutta onneksi päästiin kaikki kokeilemaan moottorikelkalla ajelemista ja siitä tulikin ihan hitti. Lopuksi paistettiin makkarat ja syötiin herkulliset laskiaispullat laskiaistiistain kunniaksi.

Keskiviikko aamuna väsymystä oli havaittavissa, mutta maukas brunssi toi onneksi vireyttä pintaan. Aamupäivällä lähdettiin kokeilemaan pilkkimistä uudelleen toiselle järvelle. Kala ei edelleenkään napannut ja puolet porukasta lähtikin makkaran syönnin jälkeen takaisin seikkailukeskukselle. Järvelle jäänyt porukka sai kuitenkin kalaa ja siitä lähtikin uusien kokemuksien hankkiminen, kun päästiin perkamaan kalaa ja illemmalla reippaat pilkkijät saivat sitten syödä omat saaliinsa. Illalla pidimme änäri turnauksen ja tietokilpailun ja lopuksi nautimme pannukakkua, NAM! Leiriläiset totesivat jo, että kestäisipä tämä leiri koko viikon!

Torstaina koitti kotiinlähtö. Vaikka leiri oli rento, niin väsymystä oli huomattavissa ja on mukava päästä omaan sänkyyn ja lomaa on vielä onneksi muutama päivä jäljellä.

-Harjoittelija Sara

Kommentit (0)

Etusivu