Eskarielämää Kailas-talossa

7.9.2021

Kailaan eskarit toista kertaa uimaopetuksessa 7.9

Kailas-talon eskarit ovat uimaopetuksessa uimahallissa

Tämä on Kailaan päiväkodin esioppilaiden blogi, jonka tarkoituksena on kertoa koteihin kuvin ja sanoin esiopetuksen toiminnasta. Päivitämme blogia mahdollisuuksien mukaan useamman kerran viikossa siten, että lapset kertovat päivän tapahtumista. Blogiin valitaan julkaistavaksi vain sellaisia kuvia, joista lapsia ei voida tunnistaa.

Oli meduusahippaa, oli sellaiset pötkylät, joilla aikuiset otti meitä kiinni. Pääs vapaaksi niin että puhalsi kuplia vedestä pinnalle tai sukeltamalla ohi. Ei ollu vaikea leikki.

Meillä oli kenguruhippaa, että oltiin pötkylöiden päällä. – Meillä ei ollu tänään sitä leikkiä. – Toi leikki on jo kerrottu viime kerralla.

Viimeks me kerättiin pohjasta legoja, nyt oli aarteita.

Kailas-talon eskarit roiskuttavat vettä uimahallissa

Jaloilla piti potkia niin kovaa ku pysty.

Sit oli, että piti potkasta laudasta pitäen vauhtia ja sit mentiin niin pitkälle ku pääs.

Kolmas oli niin että piti potkia veden alla. Sit se vie meitä vedessä niin ku potkuri.

Sai kokeilla myös ilman lautaa, mut siinä piti pitää kädet näin.

Lapset muistelivat uimaliukua ja sen opettelua, käsiä piti pitää jommalla kummalla tavalla.

Me käytiin kans porealtaassa. – Niin mekin!

Kommentit (0)

Eskarielämää Kailas-talossa

Tämä on Kailaan päiväkodin esioppilaiden blogi, jonka tarkoituksena on kertoa koteihin kuvin ja sanoin esiopetuksen toiminnasta lasten kertomana. Blogiin valitaan julkaistavaksi vain sellaisia kuvia, joista lapsia ei voida tunnistaa.

Viimeisimmät kirjoitukset

Tutustu kaupungin blogitarjontaan
Etusivu