Eskarielämää Kailas-talossa

3.11.2021

Kailaan eskarissa sisälle pelastautumisharjoitus keskiviikkona 3.11

Tämä on Kailaan päiväkodin esioppilaiden blogi, jonka tarkoituksena on kertoa koteihin kuvin ja sanoin esiopetuksen toiminnasta. Päivitämme blogia mahdollisuuksien mukaan useamman kerran viikossa siten, että lapset kertovat päivän tapahtumista. Blogiin valitaan julkaistavaksi vain sellaisia kuvia, joista lapsia ei voida tunnistaa.

Kailaan eskarit harjoittelivat tänään sisälle pelastautumista mahdollisen ulkona tapahtuvan vaaratilanteen varalta. Lapsille kerrottiin esimerkiksi tapaus, jossa hirvi olisi eksynyt metsästä kaupunkiin ja ajautunut vahingossa eskarin pihaan. Näin teimme harjoituksesta hirvi-leikin.

’Oltii ulkona ja kun se pilli soi niin meidän piti mennä äkkiä sinne ovelle jonoon. Siks koska leikisti hirvi tuli pihaan. Ei ollu oikea hirvi vaan me harjoiteltiin siks koska jos tulis oikee hirvi pihaan niin siks me tehtiin samallalailla. Se oli tosi hauskaa kun piti mennä piiloon sitä hirveä ja olla ihan hiljaa sisällä. Se oli kivaa kun piti mennä sisälle kengät jalassa ja ulkovaatteet päällä. Se oli kans jännittävää, mä ajattelin jos meidän pihaan oliskin tullu ihan oikee hirvi. Mä kuvittelin sitä et se ois ollu iha oikee. Se oli kuitenki ihan näkymätön.’

Kuvassa lapset ulkovaatteissaan sisällä, seinän viereen kokoontuneina

Kommentit (0)

Eskarielämää Kailas-talossa

Tämä on Kailaan päiväkodin esioppilaiden blogi, jonka tarkoituksena on kertoa koteihin kuvin ja sanoin esiopetuksen toiminnasta lasten kertomana. Blogiin valitaan julkaistavaksi vain sellaisia kuvia, joista lapsia ei voida tunnistaa.

Viimeisimmät kirjoitukset

Tutustu kaupungin blogitarjontaan
Etusivu