Eskarielämää Kailas-talossa
23.8.2021
Kailaan eskari maanantai 23.8
Tämä on Kailaan päiväkodin esioppilaiden blogi, jonka tarkoituksena on kertoa koteihin kuvin ja sanoin esiopetuksen toiminnasta. Päivitämme blogia mahdollisuuksien mukaan useamman kerran viikossa siten, että lapset kertovat päivän tapahtumista. Blogiin valitaan julkaistavaksi vain sellaisia kuvia, joista lapsia ei voida tunnistaa.
Aamupiirissä tehtiin aamujumppa, mentiin mahalleen ja hypittiin tasajalkaa, niitä päivien nimiä. Maanantaina mentiin mahalleen.
Tiistaina tehtiin tasahyppyjä. Oliks se, että keskiviikkona luistellaan?
Se oli, että lauantaina luistellaan.
Sunnuntaina mentiin kyykkyyn. (”Sunnuntaina syli sykkyrälle.”)

Me teimme tänään nimiä
Tehtiin omia nimiä muovailuvahasta.
Se tuntu kivalta.
Oli vaikeaa, ku mä en melkein osannut tehä N-kirjainta, mut mä hain mallin, niin onnistu.
Musta ei ollu vaikeaa.

Kerkisin tehdä etanoitakin.
Mä tein hirven, joka hymyilee.
Me leikittiin kaverin kanssa lentokoneilla, me muovailtiin ne.

Kommentit (0)