Poika laskee liukumäkeä

Lasten silmin

Heinola on juuri sopivan kokoinen kaupunki lapsille. Lapsen on turvallista liikkua itsenäisesti ja harrastuksissa näkee myös koulusta tai päiväkodista tuttuja kavereita. Osa harrastuksista tapahtuu iltapäivisin koululla, jolloin iltoihin jää enemmän aikaa perheelle. Heinolassa on paljon kivaa tekemistä ja tapahtumia lapsille. Myös luonto on Heinolassa aina lähellä. Uimarannalla voi viettää vaikka jokaisen aurinkoisen kesäpäivän, sillä uimarantoja on ympäri Heinolaa.

Heinola ei ole mikään suurkaupunki, mikä on jotenkin kivaa. -Eevi 8v.-

Monipuoliset leikki- ja harrastusmahdollisuudet

Heinolassa on paljon kivaa tekemistä lapsille. Lasten kanssa voi viettää aikaa leikkipuistoissa ja uimarannoilla tai vaikka liikennepuistossa ja lintutarhassa. Liikuntapaikkoja löytyy uimahalli, jäähalli ja Vierumäen urheiluopisto mahdollisuuksineen. Lasten harrastuksia on tarjolla ringetestä ja frisbeegolfista sirkuskouluun ja ilmaisukerhoon. Erilaisten harrastusjärjestöjen lisäksi lasten harrastustoimintaa tarjoavat myös Heinolan musiikkiopisto ja Heinolan kansalaisopisto.

Rakenteilla uusia kouluja ja päiväkoteja

Heinolaan on valmistumassa kaksi uutta monitoimitaloa, joissa toimii päiväkoti ja koulu. Maaliskuussa 2021 käyttöön on otettu vastavalmistunut Sinilähde-talo. Toisen monitoimitalon, Kailas-talon, rakentaminen alkaa keväällä 2021. Lisäksi rakenteilla on Notski, jossa toimii lukio ja nuorisopalvelut. Notski valmistuu syksyllä 2021. Uudet päiväkoti- ja koulurakennukset tarjoavat lapsille terveen ja virikkeellisen oppimisympäristön. Kaikkiaan Heinolassa on kahdeksan päiväkotia, viisi alakoulua, yläkoulu ja lukio.

Luonto on Heinolassa aina lähellä

Heinolassa on tilaa liikkua ja nauttia luonnosta. Lasten kanssa voi ulkoilla luontopoluilla ja ulkoilureiteillä. Ympäri Heinolaa on lukuisia kaupungin ylläpitämiä kotia, laavuja ja nuotiopaikkoja, jotka ovat retkeilijöiden vapaasti käytettävissä. Luonnossa lapsilla on tilaa juosta, leikkiä ja hengähtää. Heinolassa on myös paljon vesistöjä ja venepaikkoja. Talvella tarjolla on ulkoilun riemua pulkkamäessä, hiihtoladuilla ja ulkojäillä.

Runsaasti tapahtumia lapsiperheille

Heinola on aktiivinen tapahtumakaupunki. Lapsiperheille on tarjolla paljon erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Tapahtumia järjestävät yleensä yhdessä eri heinolalaiset toimijat, kuten kaupunki, yhdistykset ja seurakunnat. Heinolalaiset lapsiperheet pääsevät usein myös itse mukaan järjestämään tapahtumia.

Heinolan harrastemalli - maksutonta harrastustoimintaa kouluilla

Heinolassa on käytössä harrastemalli, jossa kouluilla järjestetään maksutonta harrastustoimintaa kahtena iltapäivänä viikossa niin, että lapsi voi jäädä suoraan koulusta harrastamaan. Tavoitteena on tarjota kaikille lapsille tasapuolinen mahdollisuus osallistua harrastustoimintaan heti koulupäivän jälkeen ja luoda perheille näin enemmän yhteistä aikaa arki-iltoihin. Samalla pyritään myös saamaan harrastuksiin lapsia, jotka eivät muuten harrastaisi mitään.

Etusivu