29.5. klo 11:00 - 30.10.2022 klo 16:00

Ruokajuurilla. Ruoan kulttuurihistoriaa -näyttely

Heinolan kaupunginmuseo

Ei ole kulunut kuin ihmisikä, kun meilläkin sodan aiheuttaman pulan ja niukkuuden keskellä kehitettiin korvikkeita, säännösteltiin arjen ruokatarvikkeita ja tarjottiin lihan sijaan pihapiirissä kasvatettuja juureksia.

Ruokaan on aina liittynyt lukuisa joukko arvostuksia, tapoja, uskomuksia ja kieltoja. Uudet ruokailutavat ja ruoat ovat tuottaneet melkoisen määrän valmistus- ja tarjoiluvälineitä, jotka muotihuuman laannuttua saattoivat jäädä lojumaan keittiön kaapin perimmäiseen nurkkaan.

Näyttelymme avaakin kurkistuksia eri aikojen astiakaappeihin, keittiöihin, kattauksiin ja ruokiin. Näyttelyn esillepano leviää myös kaupunkihistorian perusnäyttelyyn ”Made in Heinola”. Tervetuloa makustelemaan ruoan kulttuurihistoriaa Heinolan kaupunginmuseolle!

Kartalla

Tapahtuman tiedot

Ruokajuurilla. Ruoan kulttuurihistoriaa -näyttely on Heinolan kaupunginmuseossa esillä 29.5.-30.10.2022. Kaupunginmuseossa voit tutustua myös Made in Heinola -perusnäyttelyyn. Opastukset tilauksesta virka-aikaan 75 €, iltaisin ja viikonloppuisin 100 €. Tilaus tehdään ottamalla yhteyttä museoon, 044 769 4215. Aukioloajat: ti, to-su klo 11-16, ke klo 11-18 ja ma suljettu.

Tapahtuman hinta

7€/5€/museokortti, alle 18-v. ilmaiseksi.

Tapahtuman järjestäjä

Heinolan museot

Lisätiedot

Tapahtuman verkkosivu 044 769 4216
Etusivu