Heinolan frisbeegolfseura LDG ry:lle hieno kokemus ehdokkuudesta Vuoden urheiluseurana

LDG ry urheilugaalassa

Heinolan frisbeegolfseura Lords of DiscGolf ry (LDG) oli ehdolla Vuoden urheiluseuraksi Suomen Urheilugaalassa. Voitto meni tällä kertaa Tampereen Ilvekselle.

Vuoden 2022 Urheiluseura -ehdokkaat valitsi Suomen Olympiakomitean kokoama asiantuntijaraati. Vuosittain vaihtuvana valintakriteerinä vuonna 2022 oli vapaaehtoiset seuratoiminnan voimavarana.

-Olemme otettuja, että pääsimme mukaan kolmen joukkoon. Olemme toimineet vasta 15 vuotta ja vastassa oli kaksi suurseuraa, joilla on lähemmäs sadan vuoden historia. Tämä kolmen joukkoon pääsy oli jo voitto meidän seurallemme ja frisbeegolfille, kommentoi LDG ry:n puheenjohtaja Jere Pohjankoski.

LDG:n ehdokkuus muistuttaa siitä, että innokkaat lajiaktiivit muodostavat uskomattoman voimavaran seuroille. Yhdessä tekeminen voi mahdollistaa kaukaisiltakin tuntuvien haaveiden toteuttamisen.

– Toivomme, että Kippis nähdään eräänlaisena esimerkkinä siitä, että missä tahansa lajissa innokkaat aktiivit voivat yhdessä ajan kanssa luoda aivan tyhjästä lähes mitä vain tärkeäksi kokemaansa. Tärkeintä on yhteisön matka kohti päämäärää ja että hommat etenevät hyvällä fiiliksellä sekä isossa kuvassa haluttuun suuntaan, pohtii Pohjankoski.

LDG on perustettu vuonna 2001, jäseniä seuralla on lähes 200. Seura on luonut Heinola DiscGolfPark Worldin eli Kippiksen, josta on tullut suosittu frisbeegolf harrastajien matkailukohde. Suomen frisbeegolf liitto valitsi 12.1.2023 LDG: vuoden jäsenseuraksi. Vuonna 2022 LDG valittiin Päijät-Hämeen Vuoden urheiluseuraksi. Vuonna 2022 LDG:n rakentaman Kippiksen Pro-rata on arvosteltu käyttäjien arvioiden perusteella maailman 5. parhaaksi frisbeegolfradaksi yli 13 000 radan joukosta. Vuonna 2020 LDG sai Parempi Heinola ry:n Paras teko Heinolan hyväksi palkinnon ja Heinolan Työnväenyhdistyksen Vuoden yhteiskunnallinen teko palkinnon. Vuonna 2013 LDG sai Päijät-Hämeen Vuoden Urheiluteko palkinnon.

Mikään frisbeegolfseura ei ole aikaisemmin saanut tällaista huomionosoitusta Suomen Urheilugaalassa 

-Tämä kolmen parhaan joukkoon pääsy oli jo iso saavutus! LDG ry oli ensimmäinen heinolalainen urheiluseura ja samalla ensimmäinen frisbeegolfseura, joka oli ehdolla Suomen urheiluseuraksi, kehuu liikuntapalvelujohtaja Maria Kaikkonen ja jatkaa

-Koko seuran väki ja toiminnassa mukana olleet voivat olla erittäin tyytyväisiä tästä saavutuksesta!

Etusivu