Päivitetty: 12.2.2021

Heinola kuuluu eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen ja Etelä-Hämeen eliömaakuntaan. Etelä-Hämeen lehtokeskus ulottuu Heinolan seudulle saakka. Heinolan kansallisen kaupunkipuiston alueella on monia luonnonarvoiltaan merkittäviä kohteita. Vesi jakaa kaupungin kahtia ja luo kasvillisuudelle mahdollisuuksia olla näille leveysasteille hyvinkin poikkeuksellinen.

Harjualueet ja paahderinteet

Harjumetsiä esiintyy hiekka- ja soramuodostumilla, jotka syntyivät jääkaudelle mannerjäätikön sulamisvaiheessa. Näillä ympäristöstään kohoavilla muodostumilla on erikoiset valo-, lämpö- ja maaperäolosuhteet, ja siksi niillä voi esiintyä muista metsistä poikkeavia luontotyyppejä ja lajistoa. Monimuotoisuuden kannalta erityisen merkittäviä ovat jyrkät paisterinteet, joiden kasvi- ja hyönteislajisto on riippuvaista runsaasta valosta, lämmöstä sekä kivennäismaapaljastumista.

Kaupunkipuiston alueella Jyrängössä on osittain sähkölinjan alla harjuketoa sekä etelään viettävää mäntyvaltaista paisterinnettä. Entisen Forskullan kartanon puiston alueella on myös tuoretta, paikoin kosteaa lehtoa oleva suppa, jonka puusto on lehtipuuvaltaista. Myös Paviljonginharjulta löytyy harjuketoa ja paisterinteitä.

Kippasuonharjulla harjuluonnon kannalta mielenkiitoisimpia kohteita ovat pääharjujakson länteen viettävät paisterinteet, itään viettävät varjoiset kosteammat rinteet sekä harjun suppiin muodotuneet pienet suoalueet, jotka ilmentävät harjun pohjavesivaikutusta. Harjulla esiintyy myös uhanalaisia lajeja, kuten kangasvuokko ja ketonukki.

Harjulammet ovat osa Suomelle omaleimaista ja monimuotoista harjuluontoa ja maisemaa. Myös suppalammet kuuluvat harjulampiin. Suppa on jääkauden sulamisvaiheen aikana harjualueelle muodostunut jyrkkäreunainen kuoppa, joka syntyi jääkauden aikana maakerroksen sisään hautautuneen jäälohkareen sulaessa. Lammet, joissa pohjavesivaikutus lammen ympäristöoloihin on huomattava, luokitellaan lähdelammiksi. Heinolassa Uudenriihenlampi on muodostunut Kippasuonharjun pohjoispään painaumaan. Lampi sekä sen välitön lähiympäristö on voimakkaasti ihmisvaikutteinen. Aluetta on hoidettu ulkoilualueena, mutta se on kuitenkin luonnoltaan vaihteleva.

Metsäiset alueet – Salomaa, Koskensaari, Konniveden ja Ruotsalaisen saaret

Heinolan metsät ovat maastoltaan ja kasvillisuudeltaan vaihtelevia. Metsäntutkija ja suomalaisen metsäluokituksen kehittäjä A.K. Cajander laati Heinolan kaupungille metsäsuunnitelman jo vuonna 1912. Samalla hän testasi metsienluokitusjärjestelmäänsä mm. Heinolan Rautsaaressa.

Kansallisen kaupunkipuiston alueella on runsaasti lehtoja. Mataranniemen lehto on lajistoltaan rikas, ja kuuluu sekä valakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan että Natura 2000-verkostoon. Sataojan luonnonsuojelualue on vuokkovyöhykettä edustava lehto. Myös aivan kaupungin keskustan tuntumassa on Sepänniemessä huomionarvoinen lehtoalue.

Metsäalueilla on myös useita eri laeissa määriteltyjä arvokkaita elinympäristöjä, kuten jalopuumetsiköitä, arvokkaita pienvesiä.

Perinnebiotoopit

Perinnebiotoopit eli kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat perinteisen karjatalouden muovaamia, yleensä runsaslajisia elinympäristöjä, jotka ovat tuottaneet karjan tarvitseman talvirehun tai olleet laitumina. Ne ovat kaikki nykyisin uhanalaisia, suurin osa jopa äärimmäisen uhanalaisia. Hoidon loppuminen tai perinteisistä hoitomenetelmistä luopuminen merkitsee perinnebiotoopeille luontotyypin oleellista muuttumista, lajiston köyhtymistä ja usein myös luontotyypin vähitellen tapahtuvaa häviämistä umpeenkasvun myötä.

Heinolan kansallisen kaupunkipuiston alueella olevia perinnebiotooppeja: kallioketo kirkonkylän pappilan alueella ja lehdesniitty Koskensaaressa.

Lintuvedet

Heinolan kansallisen kaupunkipuiston alueella merkittävin lintuvesi on Isiäinen Heinolan kirkonkylässä.

Maitiaislahdella on havainnoitu lintuja useiden vuosikymmenien ajan. Täytemaan ajaminen on kuitenkin muuttanut maisemaa ja lehtipuuvalaiset alueet ovat umpeutuneet. Lintulajistossa elinympäristön muutos on ilmentynyt kahlaajien vähentymisenä.

Suot

Suot ovat olennainen osa suomalaista maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta. Ojittamattomien soiden säilyttäminen ja suoluonnon tilan parantaminen on tärkeää paitsi luonnon monimuotoisuuden, myös niiden tarjoamien ekosysteemipalvelujen turvaamiseksi. Suot muun muassa sitovat ja varastoivat hiiltä, suodattavat ja puhdistavat vettä sekä tarjoavat marjoja, riistaa ja ulkoilu- ja virkistysalueita. Monet suoluonnon tilaa parantavat toimet edistävät samalla myös soiden alapuolisten vesistöjen tilan parantamista sekä turvaavat ja kasvattavat soiden hiilivarastoja.

Heinolan kansallisen kaupunkipuiston alueella olevat merkittävimmät suoalueet ovat Hakasuo n.2,5 ha (Lumos 2006) ja Sataojan luontopolun suoalueet.