Heinolan kaupunginkirjaston remontti lähestyy

Kirjaston sisäkuva.

Heinolan ydinkeskustassa sijaitsevan kaupunginkirjaston remontti alkaa alustavien suunnitelmien mukaisesti syyskuussa 2024. Remonttiin valmistautuminen alkaa jo hyvissä ajoin. Remontin ajaksi kaupunginkirjaston ydintoiminnot siirtyvät väistötiloihin kaupungintalolle, ns. Sote-siipeen – siipeen, joka on Kaivokadun suuntainen, katutasossa oleva tila. Nämä tilat ovat vapautuneet kaupungintalolta Sosiaali- ja terveysalan toimintojen siirryttyä hyvinvointialueelle.

Väistötilassa tulee olemaan asiakaspalvelutilaa noin 335 m2, lisäksi kirjastonhenkilöstölle on varattu työskentelytiloja sekä aineiston varastotiloja kaupungintalon kellarikerroksessa noin 200 m2 verran. Soveltuakseen kirjastokäyttöön tilat vaativat seinien kaatamista, lattioiden paikkaamista sekä uuden esteettömän ulko-oven rakentamisen tilaan. Kaupungintalon nykyinen aulatila jää edelleen kaupungintalolla työskentelevien käyttöön.

Suunnitelma väistötilastaReakSpeaker Kuuntele kuvake

Miten kaikki etenee?

Tietokeskuksen, jossa kirjasto nyt sijaitse, saneeraussuunnitelmat on tarkoitus saada valmiiksi helmikuun aikana, kiinteistöyhtiö tekee päätökset remontista maaliskuun aikaan ja tämän jälkeen voidaan aloittaa urakoitsijoiden kilpailutus. Tavoitteena on, että kesäkuun alkuun mennessä väistötilat kaupungintalolla on saatu muuttokuntoon.

Väistötilojen ollessa valmiina voidaan materiaalien siirto aloittaa kirjastosta kaupungintalolle. Aineiston arvioitu siirtämisaika on noin kolme kuukautta. Osa materiaalista siirretään väistötilaan, osa varastoidaan niin, että se on henkilökunnan saatavilla ja osa materiaalista joudutaan varastoimaan koko remontin ajaksi. Näistä tiedotetaan tarkemmin lähempänä aineistojen siirtoa.

Miten pääsen käyttämään kirjastoa?

Asiakkaat voivat käyttää kirjaston palveluita normaalisti toukokuun loppuun asti. Lehtilukusali jää muuton ajaksi käyttöön, kulku Virtakadun kautta kirjastokortilla. Aineiston muuton aikana kirjastoa voi käyttää, mutta täytyy varautua siihen, että kaikki aineistot eivät ole saatavilla suoraan hyllystä tai ne ovat kenties jo väistötilassa. Palvelukatkoin ovat mahdollisia muuton yhteydessä, niistä tiedotetaan lähempänä ajankohtaa. Suunnitteilla on, että muuton aikana laina-ajat ovat pidennettyjä, mikä helpottaa asiakkaiden ja kirjastonhenkilöstön toimintaa.

Vaikuta tulevaisuuden kirjastoon!

Heinolan kaupunki järjestää avoimen Tulevaisuuden kirjasto -päivän torstaina 15.2.2024 klo 10-18 Heinolan kaupunginkirjastolla.

Tervetuloa keskustelemaan ja kehittämään kirjaston väistöön ja remonttiin liittyviä suunnitelmia. Mitä kirjasto sinulle merkitsee? Mikä saisi sinut viihtymään kirjastossa paremmin? Millaisia palveluita kirjasto voisi tarjota sinulle tulevaisuudesta?

Lisätietoja tilaisuudesta:
Noora Kumpulainen
kaupunkimuotoilija
p. 044 769 4187
noora.kumpulainen@heinola.fi

Mistä saan lisätietoa kirjastoremontista?

Kaupungin nettisivuille tullaan perustamaan sivu, josta remontin etenemistä voi seurata ja saada vastauksia itseään kirjaston remontissa askarruttaviin kysymyksiin. Tästä tiedotetaan erikseen.

Kirjaston keskeisellä sijainnilla on merkitystä kaupungin keskustan elinvoimaisuuteen.

Lisätietoa kirjaston remontista saa:

Jari Kuosa
kiinteistöpäällikkö
p. 044 797 6859
jari.kuosa@heinola.fi

Mirja Sipilä
kirjastopalvelujohtaja
p. 044 797 6842
mirja.sipila@heinola.fi

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu