18.9 - 17.10.2021

Jarkko Räsänen Illuusio -näyttely

Heinolan taidemuseo

Heinolan taidemuseo

Tervetuloa Jarkko Räsäsen Illuusio-näyttelyyn Heinolan taidemuseoon!

Räsänen kehitti ensimmäisen oman kuvankäsittelyohjelmansa Kuvataideakatemian lopputyönä vuonna 2011, jossa hän opiskeli Tila-aikataiteen osastolla kuvataiteen maisteriksi. Ohjelmalla hän pystyy pilkkomaan valokuvatiedoston ohuiksi siivuiksi ja sommittelemaan siivut uuteen järjestykseen niiden kirkkauden tai värisävyn perusteella. Näin valokuvan alkuperäinen aihe hajoaa abstrakteiksi kuvioiksi. Tutun kohteen sijaan lopputuloksessa korostuvat värit, valo ja rytmi.

Illuusio-näyttelyssä hän esittää myös demoscene-alakulttuurista – joka valittiin UNESCO:n aineetoman kulttuuriperinnön luetteloon – tutuilla ohjelmointitekniikoilla tehtyjä valokuvateoksia / digitaalisia maalauksia. Kuva-aineistona hän on käyttänyt tällä kertaa myös vanhempiensa valokuva-arkistoja.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Oskar Öflunds Stiftelse sr. Jarkko Räsänen (s. 1984, Heinola) on osallistunut useisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, kuten esim. ARS17+ näyttelyyn Kiasmassa, Moskovan 4. biennaaliin ja Ars Electronicaan Linzissä. Hän sai Suomen taideyhdistyksen William Thuring-nimikkopalkinnon 2020 sekä Vuoden nuori taiteilija-tittelin KAK-lakitoimistolta. Räsäsen teoksia on mm. Kiasman, Hämeenlinnan taidemuseon (Vexi Salmi), Valtion taideteostoimikunnan ja HUS-labin kokoelmissa.

Näyttely on avoinna 18.9.–17.10.2021 ti, to–su 11–16, ke 11–18. Liput 5,-/4,-/Museokortti/alle 18 v. maksutta.

Kartalla

Tapahtuman tiedot

Näyttely on avoinna 18.9.–17.10.2021
– ti, to–su 11–16
– ke 11–18.

Liput 5,-/4,-/Museokortti/alle 18 v. maksutta.

Etusivu