16.12.2021 klo 16:00 - 20:00

Coca-Cola Joulurekka-kiertue Heinolassa 16.12.21 klo 16–20

Heinolan tori

Coca-Colan joulurekan mainos

Coca-Colan joulumainoksista jo 90-luvulta tuttu punainen Joulurekka lähtee vuoden tauon jälkeen jälleen joulukuussa kiertämään Suomea. Joulurekka tuo 8.–20.12. iloisen joulutapahtuman Kokkolaan, Vaasaan, Poriin, Nokialle, Heinolaan, Mikkeliin, Lappeenrantaan ja Keravalle.

Joulurekan Suomen-kiertueen suosio on aikaisempina vuosina ylittänyt kaikki odotukset. Tapahtumiin on osallistunut kaikkiaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tänä vuonna Joulurekka on nähtävillä kaikkien paikkakuntien ytimessä, toriaukiolla. Edellisvuosien mukaan on todennäköistä, että kävijämäärät ovat suuria, ja kävijöiden onkin hyvä varautua ruuhkiin.

Joulurekka tuo jokaiselle kahdeksalle suomalaispaikkakunnalle joulutapahtuman, jonka yhteydessä muun muassa jaetaan ilmaisia juomia. Tyhjät tölkit voi kierrättää rekalla osallistumalla kierrätysrulettiin, jossa voi voittaa yllätyslahjan. Rulettiin osallistuvien tölkkien pantit lahjoitetaan Ronald McDonald Talolle. Edellisvuosina Suomen-kiertueen kierrätysruletilla on kerätty yhteensä 10 000 tölkkiä.

Markkinoinnin vastuullisuus on Coca-Colalle tärkeää. Tämän vuoksi 13-vuotiaat tai tätä nuoremmat ovat tervetulleita nauttimaan Joulurekan tunnelmasta ja juomista vain huoltajiensa kanssa.

Etusivu