Mäntylän blogi

25.2.2021

Mäntylässä tapahtuu

Mäntylä ulkoilu

Iloista joulun odotusta ja hyvää tulevaa vuotta kaikille!

VIRTAPIIRIN KUORON JOULUTERVEHDYS MÄNTYLÄSSÄ

Virtapiirin kuoro kävi joulukuussa esittämässä kolme laulua Arviointiyksikössä ja Kuusikkokodissa. Asukkaat kokoontuivat runsain joukoin kuuntelemaan esitystä ja laulamaan mukana.

VANHUSTENVIIKON TAPAHTUMIA MÄNTYLÄSSÄ

Keskiviikkona Kaisa Pelkonen ja kumppanit esiintyivät Vanhustenviikon kunniaksi asukkaille. Musiikin ohessa nautimme kakkukahvit!

Torstaina ulkoilimme syksyisessä, hieman sateisessa säässä ihailemassa ruskan väriloistoa ja ratkoimme luontopolun kysymyksiä. Lopuksi nautimme makkaraa ja mehua. Osallistujien kesken arvottiin herkkukori.

Vanhustenviikko 2022 Mäntylässä
Vanhustenviikko 2022 Mäntylässä

VANHUSTENVIIKKO MÄNTYLÄSSÄ

Vanhustenviikkoa vietetään 2.-9.10.2022 teemalla Yhdessä luontoon – joka iän oikeus. Alla ohjelmaa, jota Mäntylässä järjestetään asukkaille viikon aikana.

Vanhustenviikko 2022
Vanhustenviikko 2022

YMPÄRISTÖVIIKOLLA ULKOILUA

Mäntylässä arviointiyksikön kaikki asiakkaat ja hoitajat päättivät lähteä ympäristöviikon alkamisen kunniaksi ulkoilemaan ja ihailemaan syksyn upeaa väriloistoa!

Arviointiyksikön ulkoilua
Arviointiyksikön ulkoilua

KESÄLLÄ MÄNTYLÄSSÄ

Juhannusjuhlissa viihtyivät kaikki esityksistä nauttien ja makkaraa maistellen!

Mäntylä kesäjuhla
Mäntylä kesäjuhla
Mäntylä kesäjuhla
Mäntylä kesäjuhla
Mäntylä kesäjuhla
Mäntylä kesäjuhla
Mäntylä kesäjuhla
Mäntylä kesäjuhla
Mäntylässä vierailevia eläimiä
Mäntylässä vierailevia eläimiä

Tuija vieraili ilahduttamassa Mäntylän asukkaita koiriensa Tyynen ja Taimin kanssa.

Mäntylässä vierailevia eläimiä
Mäntylässä vierailevia eläimiä

Kiia kävi kanin kanssa myös vierailulla!

Mäntylässä vierailevia eläimiä
Mäntylässä vierailevia eläimiä
Mäntylässä vierailevia eläimiä
Mäntylässä vierailevia eläimiä

ÄITIENPÄIVÄ

Hyvää äitienpäivää!

Kukkia poimin, kukkia kannan, kauneimmat niistä äidille annan!

Mäntylän Arviointiyksikössä käytiin kaikkien asiakkaiden kanssa juomassa auringonpaisteessa äitienpäiväkahvit.

Mäntylässä äitienpäivän viettoa
Mäntylässä äitienpäivän viettoa

JOULU SAAPUU MÄNTYLÄÄN

Arviointiyksikössä koristeltiin joulukuusi yhdessä asiakkaiden kanssa joululauluja kuunnellen. Asiakkaille on tehty joulukalenteri, jonka luukku avataan joka päiväkahvilla. Luukuista paljastuu erilaisia jouluisia tarinoita ja jumppatuokioita. Asiakkaat ovat mielellään osallistuneet luukusta paljastuneisiin tehtäviin!

Mäntylä joulu
Mäntylä joulu
Mäntylä joulu
Mäntylä joulu
Mäntylä joulu
Mäntylä joulu
Mäntylä joulu
(Asiakkailta saatu lupa kuvan julkaisuun blogissa)
Mäntylä joulu
Mäntylä joulu
Mäntylä joulu
Mäntylä joulu

VANHUSTENVIIKON VIIMEISET TAPAHTUMAT

Mäntylässä viriketyöntekijä oli järjestänyt kaikille yksiköille syyskahvilan erilaisia aisteja herättäen. Viriketyöntekijä Katja oli kahvin ja tarjottavien lisäksi kerännyt ulkoa erilaisia syksyyn liittyviä kasveja, lehtiä, käpyjä ja sammalta esille, joita jokainen sai halutessaan tuoksutella ja arvailla mitä missäkin on.

Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko

Arviointiyksikössä pelailtiin bingoa perjantaina, voittajille oli pienet palkinnot luvassa.

VANHUSTENVIIKOLLA OMENAPIIRAKAN LEIVONTAA

Mäntylän yksiköissä vietettiin tiistaina toiminnallisia päiväkahveja, arviointiyksikössä asiakkaat osallistuivat mielellään omenapiirakan leipomiseen päiväkahville. Kahvittelun lomassa laulettiin kaikille tuttuja lauluja sekä pelailtiin erilaisia visailuja ja arvuutuksia.

Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko leivontaa
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko leivontaa
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko leivontaa
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko leivontaa
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko

VANHUSTENVIIKON TAPAHTUMIA

Mäntylässä vanhustenviikko alkoi maanantaina geronomi-opiskelijoiden ohjaamalla ulkojumpalla. Sää suosi liikuntahetkeen osallistuneita, sillä aurinko paistoi ja syksyn värit olivat loistossaan.
Viikko pitää sisällään paljon erilaista toimintaa ja virikkeitä asukkaille, huomenna luvassa arviointiyksikössä omenapiirakan leivontaa ja kahvittelua!

Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko

Viriketyöntekijä on myös tehnyt Mäntylän pihalle luontopolun, joka sisältää 8 erilaista rastia liittyen tunnistustehtäviin ja pieniin fyysisiin ponnisteluihin.

Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko
Mäntylä vanhustenviikko

VANHUSTENVIIKON OHJELMARUNKO
3.10-10.10.2021

Vanhustenviikkoa vietetään 3.-10.10.2021 teemalla “Luonto antaa voimaa”. Mäntylässä järjestetään vanhustenviikon kunniaksi erilaista ohjelmaa, alla olevasta kuvasta näet ohjelmarungon. Lisäksi Mäntylän eri asumisyksiköissä hoitajat järjestävät myös erilaisia virikkeitä, mm. leivontaa.

Vanhustenviikko juliste
Vanhustenviikko juliste
Vanhustenviikon ohjelmarunko Mäntylässä
Vanhustenviikon ohjelmarunko Mäntylässä

VIIMEAIKAISIA ASKAREITA

Mäntylän ympäristössä on upeat ulkoilumaisemat!

Mäntylä virike
Mäntylä virike

Mäntylän viriketyöntekijä askarteli asukkaiden kanssa käpylehmiä.

Mäntylä virike
Mäntylä virike
Mäntylä virike
Mäntylä virike

Afri-koira kävi myös tapaamassa Mäntylän asukkaita.

MÄNTYLÄN KESÄJUHLAT

Mäntylässä järjestettiin asukkaille kesäjuhlat, joihin kuului mm. herkuttelua, musiikkia, grillailua ja seurustelua!

Mäntylä kesäjuhlat
Mäntylä kesäjuhlat
Mäntylä kesäjuhlat
Mäntylä kesäjuhlat

Saimme nauttia upeasta haitarin soitosta!

Mäntylä kesäjuhlat
Mäntylä kesäjuhlat

Kesänuoret avustivat myös tapahtuman järjestelyssä, mm. grillailussa!

Mäntylä kesäjuhlat
Mäntylä kesäjuhlat


Mäntylä kesäjuhlat
Mäntylä kesäjuhlat
Mäntylä kesäjuhlat
Mäntylä kesäjuhlat

KESÄNUOREN TERVEHDYS

Hei! Olen Niklas Laakso ja olen ollut kesätöissä Mäntylän arviointiyksikössä. Täällä on ollut ihan kivaa työskennellä. Työtehtäviini on kuulunut monia eri juttuja, kuten asiakkaiden kanssa ulkoilua, ruokailussa avustamista, seuranpitoa sekä varastojen järjestelemistä. Ulkoillessa asiakkaiden kanssa ollaan käyty kävelemässä lammen luona ja monesti ollaan myös kierretty näitä rakennuksia ympäri.
Olen päässyt myös mukaan virikehetkiin joissa ollaan lauleskeltu ja pelailtu monenlaisia tietovisoja. Vanhusten kanssa on ollut kiva jutella, koska on kuullut monenlaisia juttuja esimerkiksi heidän nuoruudestaan.
Työntekijät täällä on todella mukavia ja heidän kanssaan on ollut kiva työskennellä!

Mäntylä ulkoilua
Mäntylässä ulkoilua


Suuri kiitos Niklakselle ja muille Mäntylän kesänuorille kesästä!

KEVÄÄN ASKAREITA JA HILDA-VIRIKEPALVELU

Mäntylässä on nautittu keväästä ulkoillen ja askarrellen.

Mäntylä ulkoilu
Mäntylä ulkoilu
Mäntylä ulkoilu
Mäntylä ulkoilu

Asiakkaiden maalausta viriketyöntekijä Katjan kanssa.

Mäntylä askartelu
Mäntylä askartelu

Mäntylään saapui uusi Hilda-virikepalvelu asiakkaille. Palvelusta löytyy erilaisia virikkeitä, jotka ovat suunniteltu hoivakoteihin. Palvelusta löytyy mm. jumppahetkiä, musiikki- ja muistelutuokioita, erilaisia luontoelämyksiä ja nojatuolihetkiä. Alla olevissa kuvissa kokeilimme Arviointiyksikössä huumorijumppaa, asiakkaat pitivät siitä kovasti.

Mäntylä virikehetki
Mäntylä virikehetki
Mäntylä jumppahetki
Mäntylä jumppahetki

Lauantaina lähdimme koko Arviointiyksikön asiakkaiden ja hoitajien voimin ulos päiväkahville nauttimaan keväisestä ilmasta.

Mäntylä kahvihetki
Mäntylä kahvihetki

Viikonlopun askareita

Mäntylän arviointiyksikössä vietettiin rauhallista viikonloppua leipoen ja grillaillen. Alla olevissa kuvissa asiakas teki kaikille iltapalaksi pannukakkua, jota nautittiin hillon, jäätelön ja hedelmien kera! Sunnuntai-iltana grillailtiin parvekkeella vielä kevään ensimmäiset makkarat.

Leivontaa Mäntylässä
Leivontaa Mäntylässä
Leivontaa Mäntylässä
Leivontaa Mäntylässä

Maaliskuun tapahtumia

maaliskuu 2021
Mäntylä maaliskuu 2021

Mäntylässä käy tällä hetkellä kerran viikossa liikuntaneuvoja Heli Nokelainen pitämässä asukkaille ohjelmaa. Heli käy vuorotellen kaikissa Mäntylän kerroksissa. Tällä viikolla arviointiyksikössä oli luvassa jumppatuokio.

Mäntylä jumppa
Mäntylässä jumppahetki

Mäntylän fysioterapeutti ohjaa yksilöllisesti sekä ryhmissä asukkaita edistäen ja ylläpitäen asukkaiden toimintakykyä. Fysioterapeutti arvioi, suunnittelee ja toteuttaa yksilöllisen suunnitelman asukkaiden ja asiakkaiden kuntoutuksesta.
Alla kuvia fysioterapeutin ohjaamasta pienryhmästä.

Mäntylä jumppa
Mäntylässä jumppahetki
Mäntylä jumppa
Mäntylässä jumppahetki

Mäntylän viriketyöntekijä Katja askarteli asukkaiden kanssa räsymatto-teoksia. Teokset ovat esillä 8. kerroksen näyttelyssä. Innoittamassa teoksissa oli Ragni Malmstenin laulama Riepumatto-laulu ja jokaisen räsymattomuistot. Jokainen asukas väritti jäätelötikkuja oman mielensä ja kykynsä mukaan.

Mänylässä askartelu
Mäntylässä askartelua
Mäntylässä askartelu
Mäntylässä askartelua

Tervetuloa seuraamaan Mäntylän tapahtumia uudistuneeseen blogiin!

Mäntylän vanhoja postauksia ja kuvia pääset selaamaan täältä.

Kommentit (0)

Etusivu