1.12.2023
Vierumäki ehdolla Päijät-Hämeen Vuoden Kyläksi 2024
Päijät-Hämeen Vuoden Kyläksi on voinut hakea marraskuun aikana. Heinolasta hakemuksen jätti Vierumäen kylä. Muita Vuoden Kylä -titteliä havittelevia päijäthämäläisiä kyliä ovat: Kurhila-Hillilä, Mallusjoki, Paimela, Perheniemi, Suopelto, Vesivehmaa ja Äinään seutu. Raati kokoontuu arvioimaan hakemuksia ja Vuoden Kylä julistetaan tammikuussa.
Hienoa, että meillä maakunnassa on näin monipuolista ja yhteisöllistä kylätoimintaa, iloitsee Päijät-Hämeen Kylien kyläaktivaattori Tiina Västilä.
Päijät-Hämeen Vuoden Kylä on valittu jo vuodesta 1997 lähtien ja valittu kylä osallistuu myös valtakunnalliseen kilpailuun.
Raadissa ovat:
Päijät-Hämeen Kylien kyläjaosto
Päijänne-Leader ry:n edustaja
Päijät-Hämeen liiton edustaja
Päijät-Hämeen Vuoden Kylä 2023 edustaja (Tennilä)
Päijät-Hämeen Vuoden Kylä 2023 kunnan edustaja (Hollola)
Paikallismedian edustaja
Yhteistyökumppani Osuuspankin edustaja