Vastaa ja vaikuta! Kysely nuorisotilatoimintaan osallistuville nuorille

Nuoret nurmikolla

Kysely on tarkoitettu 10-29 vuotiaille nuorille. Kieliversioita on suomi, ruotsi ja englanti.

Kyselyyn voit vastata 20.11.2022 asti.

Kyselyyn pääset tästä

Kyselyn avulla nuorisotilasi ohjaajat ja heidän esihenkilönsä saavat tietoa suoraan nuorilta oman toimintansa kehittämiseksi.

Vastauksesi käsitellään niin, että sinua ei voi tunnistaa niiden perusteella. Kiitos jo etukäteen kyselyyn vastaamisesta!

Tietoa vastausten käytöstä valtakunnallisessa koonnissa

Tämän kyselyn avulla myös Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna kerää valtakunnallista tietoa kunnallisesta nuorisotyöstä. Kysely toteutetaan monilla paikkakunnilla Suomessa. Vastauksiasi käytetään nuorisotyön kehittämiseksi. Kysely on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuunan toimintaa. 



Vastaat kyselyyn nimettömänä eikä sinun tarvitse kertoa itsestäsi muitakaan tietoja, joiden perusteella sinut voisi tunnistaa. Valtakunnalliseen koontiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Sinuun ei kohdistu mitään seuraamuksia, vaikka päättäisit kieltäytyä antamasta vastauksiasi valtakunnalliseen koontiin.

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu