5.2.2024
Valtakunnallinen kouluterveyskysely 2023
Valtakunnallinen kouluterveyskysely toteutettiin vuonna 2023. Heinolaa koskevia tuloksia esiteltiin marraskuussa Kailas-talolla. Illassa sovittiin, että kyselyn nostamia teemoja ja tuloksia pidetään mielessä tämän vuoden aikana eri kanavien kautta. Tietoiskujen tarkoituksena on herättää keskustelua arkisista tärkeistä asioista. Samalla lisätään tietoa jo olemassa olevista käytänteistä ja jaetaan vinkkejä lasten ja nuorten tukemiseksi.
Meidän aikuisten ajatuksilla ja teoilla on suuri merkitys lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta. Me lautakunnassa olemme olleet huolissaan monista negatiivisista kehityksistä kouluterveyskyselyn tuloksissa, toteaa hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Sami Salminen. Lautakunta on erityisesti keskustellut ilmiöistä, jotka liittyvät lasten seksuaaliseen häirintään ja kouluväkivaltaan. Pyrimme kääntämään kaikki kivet, jotta näiden trendien nouseva käyrä saataisiin taitettua. Siihen tarvitsemme kuitenkin laajasti myös kotiväen apua. Puhukaa, kuunnelkaa ja kannustakaa lapsianne, Salminen päättää.
Kouluterveyskyselyn tuloksiin pääset tästä.