Uudet teet houkuttelevat Heinolan museoihin

Heinolan museokauppoihin on kesän aikana ilmestynyt kaksi herkullista tuotetta, jotka enteilevät syksyn uutta näyttelyä. Kaupunginmuseoon avautuu 19.10.2024–5.1.2025 teeaiheinen näyttely Teeaika! Teekulttuuria 1700-luvulta nykypäivään, ja näyttelyn kunniaksi on kehitetty omat nimikkoteet Aschanin talon rouvalle Helena Catharinalle sekä Heinolan taidemuseon puodikseen rakennuttaneelle Aleksander Toropoffille.   

Helena Catharinan asuessa Aschanin talossa 1700-luvun lopulla tee oli uusi muotijuoma, ja rouvan vihreässä nimikkoteessä maistuvat kirsikka, vanilja sekä ruusun terälehdet, joita käytettiin jo hänen aikanaan teemausteina. Kauppias Aleksander Toropoffin tee taas on musta samovaaritee, jonka voi nauttia sellaisenaan tai alkuperäiseen, venäläiseen tapaan vadelmien ja sitruunan kera. Toropoffin 1830-luvulla perustetun puodin perukirjoista onkin löydetty mainintoja niin teekupeista kuin samovaareista eli venäläistyylisistä teenkeittimistä.

Teetä tarjolla kirsikkapuiden varjossa

Ennen näyttelyn avautumista teetä on jo mahdollista ostaa kaupungin museokaupoista, ja lisäksi teetä tarjoillaan Aschanin talon museopuodin kahvilassa. Aschanin talon puoti on elokuun loppuun asti auki sekä museovieraille että kahvittelijoille, ja vierailijat ovatkin päässeet maistelemaan kumpaakin uutuusteetä talon puutarhassa Helena Catharinan sitruunakakun kera. Puodissa myydään muun muassa 1700-luvun henkisiä kortteja, lasiesineitä sekä puutarhatarvikkeita, ja teepakkauksetkin on suunniteltu sopimaan tähän historialliseen miljööseen. Tee-etikettien tuore visuaalinen ilme on kaupungin korkeakouluharjoittelijan, graafisen viestinnän opiskelija ja kuvataiteilija Kaisamaisa Erämiehen luoma. 

Teen tarinaa

Itse teenäyttely kokoaa yhteen teekulttuuria 1700-luvulta nykypäivään. Näyttelyssä esitellään muun muassa teenjuonnin saapumista Suomeen, teekulttuuria maailmalla, moderneja teetrendejä sekä keramiikkaa, ja myös teemaistiaisia on tarjolla. Näyttelyn taustalla on halu syventää ymmärrystä teen laajasta kulttuurillisesta merkityksestä ja antaa esineille tarina.

Näyttely ja teet on kehitetty yhteistyössä muiden museotoimijoiden kanssa, ja erityisen kiitoksen ansaitsevat Suomenlinnan lelumuseo sekä Suomen rautatiemuseo. Lelumuseon museonjohtaja ja innokas teeasiantuntija Petra Tandefelt kehitti uudet teet. Tandefelt myös avaa vierailevana asiantuntijana näyttelyn 19.10., ja lelumuseo lainaa Heinolan käyttöön lasten teeastiastoja. Suomen rautatiemuseo taas lahjoitti Heinolalle näyttelyssä esiteltäviä samovaareja sekä lähes sadan esineen posliinikokoelman. Tällä yhteistyöllä on luotu teekulttuuria kattavasti esittelevä kokemus, joka tarjoaa talven keskellä mahdollisuuden maistella lämmintä teetä ja ihastella sen historiaa.

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu