30.9.2021
Terveisiä Mustikkahaasta
Mustikkahaan kerrostaloalue rakennettiin 1970-luvun alussa umpimetsään keskustan läheisyyteen. Metsä on edelleen lähiön vahvuus. Asukkaat kuvailivat aluetta rauhalliseksi, turvalliseksi, luonnonläheiseksi ja ulkoilureittejä lähellä olevaksi. 90-luvulla alueella oli asukkaita noin 1700 ja autoja 500. Alueella toimi kauppa, kioski, ravintola, posti, parturi ja päiväkoti. Alue oli tuohon aikaan hieman levoton.
Mustikkahaka nyt
90-luvun levottomuus on vähentynyt ja asuinalue koetaan turvalliseksi. Asukkaita alueella asuu tänä päivänä noin 1100 henkilöä, mikä on 35 % prosenttia vähemmän kuin 90-luvulla. Autojen määrä on puolestaan kasvanut 45 % niin Mustikkahaassa kuin koko Suomessa. Autokannan kasvamisen myötä alueen parkkipaikat ovat jäänet vähäisiksi. Marjatien ajonopeudet huolestuttivat asukkaita.
Mustikkahaan viimeinen palvelu, Ravintola Wanha Mestari, sulki ovensa vuonna 2020, koska vuokranantaja ei jatkanut vuokrasopimusta. Rakennus on sama, jossa aikoinaan toimi paljon kaivattu kauppa. Kauppa sulki ovensa Siwoja ja Valintataloja koskevien yt-neuvottelujen myötä vuonna 2017. Selvityksen mukaan kauppatoimintaa ei ollut mahdollista jatkaa osana K-Market -verkostoa kannattavasti.
Kaupungilla on hyvin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa kaupallisten palveluiden syntyyn. Kaupunki voi vaikuttaa ainoastaan lupapolitiikalla ja liiketoiminnan harjoittaminen on lupien osalta mahdollista. Rakennus on myynnissä. Rakennus ei ole kaupungin omistuksessa.
Kaupallisten palvelujen lisäksi alueelle toivottiin lisää viihtyisyyttä, penkkejä ja roskiksia sekä yleisilmeen kohennusta. Huonokuntoinen päiväkotirakennus purettiin ravintolarakennuksen takaa vuonna 2013, jonka jälkeen siihen on kasvanut vitikkoa. Bussiyhteyksissäkin olisi parannettavaa. Linjan 74 reittivariaatio 74B ajaa aamupäivisin kolme kertaa klo 9.15, 10.15 ja 11.15. Lisäksi palvelubussi Kulkunen liikennöi tiistai ja torstai aamupäivisin kaksi kertaa klo 9.25 ja 11.35. Iltapäivisin ei ole julkista liikennettä ja kulkunen kulkee lähes samaa aikataulua kuin 74B.
Mustikkahaka tulevaisuudessa
Heinolassa on käynnistetty kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma 4.6.2020. Ohjelma on hyväksytty yksimielisesti teknisessä lautakunnassa 15.9.2020 § 78 ja kaupunginhallituksessa 28.9.2020 § 181. Heinolan kaupungin Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteena on muun muassa parantaa liikenneturvallisuutta ja kaupunkiympäristön sosiaalista turvallisuutta.
Marjatien ajonopeuksien hillitsemiseksi on suunnitteilla kevyenliikenteen väylien leventäminen pyöräteiksi Rajakadun ja Niemelänkadun välillä. Tien visuaalinen kaventaminen on hidastekorokkeita asukasystävällisempi keino hidastaa liikennettä.
Pyöräilyolosuhteiden lisäksi kävelyn olosuhteita pyritään parantamaan Kävelyn arkireitit -hankkeella. Hankkeen tarkoituksena on mahdollistaa palvelujen saavutettavuus kävellen ympäri vuoden ikääntyneille, liikuntarajoitteisille ja muistisairaille. Kävely mahdollistetaan kiinteillä penkeillä, jotka muodostavat kävelyn arkireitit. Etelä-, länsi-, pohjois- ja itä-Heinolan reiteillä on jokaisella oman väriset penkit. Reittien jyrkimpiin kohtiin asennetaan käsijohteet. Heinolan kaupunki on hakenut hankkeeseen valtionavustusta.
Edellisten lisäksi keskusaukiosta tehdään suunnitelmaluonnos, joka perustuu asukastarpeisiin ja toiveisiin. Esimerkiksi koirapuisto nousi esille ja sen sijoittamisen mahdollisuuksia tutkitaan muun muassa päiväkotitontille. Koirapuisto jäsentäisi aluetta ja auttaisi vähentämään jätösten määrää väärissä paikossa. Alueella on paljon koiria.
Terveisiä Mustikkahaasta -asukastapahtumat järjestettiin lokakuussa 2020 ja elokuussa 2021. Terveisiä-tapahtumat ovat osa alueellista kehittämistyötä, jonka tavoitteena on tutkia Heinolan kylien ja kaupunginosien ominaisuuksia sekä kehityssuuntia yhdessä asukkaiden kanssa. Lisätietoja kaupunkimuotoilija Noora Kumpulainen noora.kumpulainen@heinola.fi 044 769 4187.