Tarinoita Heinolasta – keskustelusarjan toinen osa: muusikot Lauri Porra ja Timo Kiiskinen

tarinoita Heinolasta stage

Tarinoita Heinolasta -keskustelusarjan toinen osa kokosi WPK-talon juhlasaliin lähes 70 kuulijaa. Kaupunginjohtajan vieraiksi saapuivat musiikin monitaiturit Lauri Porra ja Timo Kiiskinen.

Lauri Porran kosketuspinta Heinolaan on alkanut jo lapsuudesta ja Heinolan mökillä vietetyistä kesistä. Mökki oli maaginen paikka – ei sähköä eikä juoksevaa vettä, mökille mentiin ennen juhannusta, ja sieltä käsin käytiin musiikkileireille, kerran viikossa käytiin Heinolan keskustassa nyt lähes päivittäin. Isoisä Juhani Jalas, muusikko hänkin, toi mökille myös kansainvälisiä musiikkivieraita. Vieraat alkushokin jälkeen ymmärsivät luonnon kauniin paikan vetovoiman.

Lauri kertoo viettäneensä hyvän ja turvallisen lapsuuden Helsingissä. Hän kertoo kuunnelleensa vain klassista musiikkia 14-vuotiaaksi asti, mutta murrosiän myötä muutkin musiikkilajit alkoivat kiinnostaa. Hän kertoo olleensa huono harjoittelija, tämä uusi musiikkimaailma vei mukanaan – siinä sai itse päättää mitä tehdä ja miten tehdään toisin kuin klassisessa musiikissa, joka on hyvin säädeltyä. Hänen soittimekseen valikoitui ensin sello ja teini-iässä sitten basso – miksi näin? ”Sellon ja basson nuotit ovat samat, joten basso oli helppovalinta ja harjoitteluinnostus syttyi jälleen” sanoo Lauri.

Lauri ja sello

16-vuotiaasta lähtien Lauri on keikkailut ja opiskellut musiikkia, jossain välissä syventyen mm. latinalaisamerikkalaiseen musiikkiin. Erilaiset bändit ja orkesterit ovat vieneet Lauria ympärimaailman, noin 60 eri maassa esiintyminen on muuttanut Lauria myös ihmisenä.  ”Käsitys ihmisistä on muuttunut, kun on nähnyt missä todellisuudessa ihmiset elävät sekä vahvistanut ja syventänyt suomalaisuuden tunnetta” Lauri pohtii.

Mitä sanoisit 18-vuotiaalle Laurille? ” en mitään…älä koskaan mietti mitä muut sanoo tai ajattelee niin kauan ku moraalista kompassia ja sisäistä ääntä seuraamalla päästään rehelliseen ilmaisuun – älä anna muiden määritellä itseäsi” vastaa Lauri hetken asiaa pohdittuaan.

Lauri on mittavan uransa aikana toiminut erilaisissa bändeissä, julkaisut levyjä omalla nimellään, tehnyt yhteistyötä eri sinfoniaorkestereiden kanssa, säveltänyt musiikkia leffoihin ja tv-sarjoihin, toiminut studiomuusikkona, Musiikin luonne muuttuu kokoajan, nykyään kappaleet tehdään kotona koneellisesti, studiomuusikoita ei juurikaan enää tarvita.

Lauri ja orkesteri

Vuonna 2005 Lauri liittyi Stratovarius -yhtyeeseen, joka on antanut aivan erilaisen pelikentän musiikillisesti. ”Taival bändin kanssa on kohta saavuttanut täysi-ikäisyyden, yhteisiä matkakilometrejä on kertynyt, keikan jälkeinen elo on sivistyneempää ja rauhallisempaa, tietyt vitsit vanhenevat, kun niitä kertoo riittävän kauan” hymyillen Lauri kertoo.

”Me taiteilijat lataamme tunnetta johonkin ja ihminen tullessaan sen äärelle tunneyhteys syntyy – se voi olla hyvinkin erilainen, rehellisyys ensisijaisesti ytimessä. Mitä muut ajattelevat on suurin este ammatille, rakkaudelle sävellykselle ja taiteen tekemiselle. Rakkaus voi onnistua vain rehellisyyden kautta.” pohdiskelee Lauri.

Kytkökset Heinolaan ovat vahvistuneet koronan myötä – työt loppuivat Laurilta sekä hänen puolisoltaan kapellimestari Dalia Stasevskalta – mökillä olo aika lisääntyi, kummatkin viihtyvät Heinolan maisemissa. Töiden tekemistä korona-aikana mökillä rajoitti sähköttömyys – saunan kuistille perustettu kotistudio, aggregaatilla tuotettu sähkö eivät maisemasta huolimatta oikein toimineet. Lauri kertoo tunteneensa Heinolan musiikkiopiston rehtorin Jori Vuorisen, jonka avulla löytyi kesäaikaan tyhjillään oleva piano-opetusluokka, jossa saattoi tehdä sävellystyötä. Muutakin hyvää korona-ajassa oli virnuilee Lauri: ” Ai miten hyvät unet mökillä saa, on aikaa pelata lautapelejä, joka on yksi intohimoni, ja vaimoonkin on tullut tutustuttua paremmin”

Korona-aika synnytti myös uudenlaisia yhteistyökuvioita. Lauri on luonut ääni-installaatioita sekä luonut äänibrändiä mm. uudistuneille Muumeille. Heinolassa Heikki Mäkilän ja kulttuuritoimiston väen kanssa syntyi yhteistyökuvio, jota jatketaan ja kehitetään ”Unelmien Heinola” -musiikillinen viikonloppu. Heinola on hieno esimerkki uniikeista helmistä Suomessa.

Tarinoita Heinolasta -keskustelusarjan konseptiin kuuluu pieni vakio osa kaikille keskustelukumppaneille. Tässä Laurin vastaukset:

suosikki sana: mato
mikä sytyttää sinut: itsevarmuus
mitä ääntä rakastat: hiljaisuutta
mikä olisi ammattisi, jos et olisi muusikko: salainen agentti
Heinolassa…..: riippumatto

Haastattelu päättyy aplodeihin ja yleisö siirtyi kahvittelemaan. Kahvituokion jälkeen kaupunginjohtajan jututettavaksi saapui musiikinmonitaitaja Timo ”Hiski” Kiiskinen.

Timo on saapunut perheineen 1960-luvun alkupuolella Heinolan Jyränköön, josta tie vei Kirkonkylään ja sitten siirtyi aikuisuuden kynnyksellä Helsinkiin.

Timo mainitsee lapsuuden olleen turvallinen, hän ollessa perheen kuopus. Koko ajan oltiin ulkona ja isommat sisarukset katsoivat perään – tästä pohjautuu myös perusluottamus elämään” Timo pohtii.

”Lätkä oli osa elämää niin kuin monen muunkin heinolalaisen pojan tuona ajanjaksona. Olin hyvä luistelija, Peliitoissa pelattiin. Ulkona viihdyttiin, kavereita oli paljon. Kesällä käytiin uimassa Kalliopohjassa ja samalla syötiin mansikoita autiotalon pihalta, vaikka tiedettiin sen olevan kiellettyä” Timo myhäilee.

Musiikki tuli Timon elämään kouluiän kynnyksellä, kun veli sai kitaran. Radiolla on myös ollut suuri merkitys tuon ajan uuden musiikin levittämisessä ja musiikillisen ajattelun kehittymisessä. Bändihommat alkoivat teini-iässä Rullan bändikämpällä. Ensimmäiset keikat soitettiin tässä WPK-talolla sen ollessa silloin nuorisotalona. Kirjoittamiseen Timo tutustui lukioaikana ainekirjoituksen myötä. Opettaja Anja Pihlajaniemi kannusti kirjoittamisen käyttämiseen ilmaisun välineenä, syntyi dialogi opettaja ja oppilaan välillä.

Keikkailu alkoi Helsinkiin muuton myötä, erilaisia kokoonpanoja syntyi. Muistoja syntyi, yksi erityinen tulee mieleen Neuvostoliiton Leningradin keikalta – esiinnyin semmoinen koppalakki päässä ja pari pukumiestä sitten keikan jälkeen lähestyi ”että lähdetääs tonne – onneksi tajusin olla lähtemättä ja keikan järjestäjänä toiminut Outi Pop osasi venäjää niin hommakin selvisi – päässäni olikin Neuvostoarmeijan koppalakki – muistaakseni upseerin päähine, jonka hankintaan eräs heinolalainenkin oli osallistunut” naureskelee Timo.

Timo ja bändi

Mitä sanoisit 18-vuotiaalle Timolle? kysyy kaupunginjohtaja – vastaus tulee nopeasti ”En mitään, ei se kuitenkaan mitään kuuntelisi” virnistää Timo.

Keikkailu muuttui dj-kulttuurin synnyttyä, keikkapaikat ottivat mieluummin muutaman satamarkkaa maksavan djn kuin reilun tonnin maksavan bändin. 1990-luvulla Timo julkaisi ensimmäisen soololevyn, levyn julkaisu on sisäänsä kenelle tahansa erityinen kokemus mutta Timolle asian teki erityisen merkittäväksi se, että hän nousi lavalle ja tarttui mikrofoniin ja sai valtavan koko kehon lävistäneen sähköiskun. Sairaalassa lääkäri totesi, että massiivinen sähköaalto on mennyt kehon läpi, sisäelimet kyllä korjaantuvat ajan kanssa. Maatessaan sairaalasängyssä ensimmäinen kappale, jonka Timo kuuli sairaalaradiosta, oli ” Tänään loppuelämäni ensimmäinen päivä on” – hetki oli tunteikas. Nyt Timo ymmärtää, myös kuinka hänen musiikkinsa koskettaa ihmisiä. Kirjailijatyyppinä Timo tunnista tarpeen tehdä sirpaleisista fragmenteista ehjiä aivojen tuottamia kuvia.

Timon sanoituksia löytyy Suomen tähtiartisteilta Eero Raittisesta Suvi Teräsniskaan, Vesa-Matti Loirista – Samuli Edelmanniin, Kari Tapiosta – Lauri Tähkään. Suomen kokoisessa markkinassa ei ole koskaan voinut sanoa ei, on tärkeää luoda lauluilla konteksti ympäröivään maailmaan, ilmaista näiden tulkitsijoiden kautta jotain sellaista mikä minussa on ja miten laulut saavat hehkun ja energian. Laulujen tekeminen on dramaturgiaa, on löydettävä kultainen leikkaus musiikillisesti. Timo mainitsee, että hänen musiikkinsa on ollut poissa muodista useasti. Mutta perusluottamus joka lapsuudessa syntyi elämää kohtaan on aina luonut uskoa tulevaan. Elämässä tällä hetkellä tärkeää on seurata miten oma 13-vuotias poika kasvaa ja kokee löytämisen iloa, nuoriso pitää liikkeessä ja velvoittaa pitämään huolta itsestään ja kehosta esim. joogaten.

Timo ja Vesa-Matti

”Maruska oli Suomen paras disko, joka soitti ensimmäisenä Suomessa Jenkeistä tuotua laadukasta musiikkia” Timo toteaa lopuksi.

Tarinoita Heinolasta -keskustelusarjan konseptiin kuuluu pieni vakio osa kaikille keskustelukumppaneille. Tässä Timon vastaukset:

suosikki sana: valo
mikä sytyttää sinut: avoimmuus
mitä ääntä rakastat: poikani ääni
mikä olisi ammattisi, jos et olisi muusikko: pappi
Heinolassa…..: jyrää

Kiitos molemmille vieraille, jäämme innolla odottamaan seuraavia Tarinoita Heinolasta -keskustelutilaisuuksia.

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu