Sydänlasten viikko näkyy myös Heinolassa

Sydänlasten viikkoa vietetään valtakunnallisesti 7.-14.2. tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa. Heinolan kulttuuritoimi lähti yhteistyöhön paikallisen yrittäjän kanssa lisäämään tietoutta sydänviikosta. Heinolalaisen Saippukahvilan yrittäjä Mari Tiira otti yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä näkyvyyden saamiseksi sydänlasten viikolle ja teemoille, jotka ovat koskettaneet läheisesti heidän perhettään.

Viime vuonna vierailin Sydänlasten viikolla samoja kohtaloita läpi käyneiden ystävieni luona Tampereella, jossa toteutettiin paljon huomiota saanut lyhtytempaus. Se kosketti paljon ja sen pohjalta halusin saada jotain aikaiseksi Heinolassakin, Tiira kertoo. 

Yhdistyskoordinaattori Kirsi Läderberg Sydänlapset ja -aikuiset ry:stä kertoo viikon tavoitteena olevan sydänlasten ja –enkeleiden muistamisen, sekä tietoisuuden lisäämisen. 

Viikon aikana halutaan tuoda esiin sydänlasten ja -aikuisten asiaa ja tietoa synnynäisistä sydänvioista ja niiden yleisyydestä. Esimerkiksi edelleen synnynnäiset sydänviat ovat suurin lasten sairausperäinen kuolinsyy, Läderberg muistuttaa. 

Sydänlasten viikon aikana useiden kaupunkien maamerkit loistavat punaisena, osa koko sydänlasten viikon ja osa ystävänpäivänä 14.2. Heinolassa punaisena valaistaan Saippuakahvila, sekä Rantapuiston poppeli 7.–14.2. 
 
Muualla maassa valaistaan esimerkiksi: Sokos Hotel Torni Tampere, Kirjastonsilta Turku, Luhdan torni Lahti, Radiomastot Lahti, Sibelius-talo Lahti, Sairaala Nova Jyväskylä, Seppolan silta Jämsä, Oulun kaupunginteatteri ja SkyWheel Helsinki. 

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu