23.8.2023
Sataojan luontoretkellä tutustutaan metsiin ja metsätuhoriskeihin
Hämeen ilmastoturva -hanke järjestää Sataojan luontoretken yhteistyössä Heinolan kaupungin ja Heinolan Latu ry:n kanssa. Retkellä tutustutaan alueen metsiin ja metsätuhoriskeihin, sekä opetellaan tunnistamaan metsätuholaisia.
Retkellä ovat mukana luonnonhoidon erityisasiantuntija Tiina Mansikkamäki ja hankeasiantuntia Jari Toivoniemi Hämeen ilmastoturva-hankkeesta sekä metsätalousinsinööri Juho Kontra Heinolan kaupungilta.
Lähtö Hotellin Valon edestä lauantaina 26.8. klo 10 osoitteesta Pikijärventie 1. Venejärven laavulla on tarjolla keksiä ja pillimehua, mutta oma juomapullo on hyvä varata mukaan. Koko perheen tapahtuma järjestetään säästä riippumatta, joten säänmukainen varustus on myös hyvä olla. Matkaa kertyy noin neljä kilometriä ja aikaa siihen on varattu noin kolme tuntia.
26.8. vietetään myös Suomen luonnon päivää ja Nuku yö ulkona -kampanjaa. Heinolan Latu ry haastaa kaikki heinolalaiset ulos nukkumaan. Nukkumapaikan ja -tyylin voit valita itse.
Lisätietoja: Tiina Mansikkamäki tiina.mansikkamaki@mhy.fi, Jari Toivoniemi jari.toivoniemi@metsakeskus.fi ja Juho Kontra juho.kontra@heinola.fi