Päijät-Sote: Sysmän verkoston desifiointi vaikuttaisi onnistuneen hyvin, talousvesi keitettävä yhä

Sysmän kunnassa 6.1. saastuneen vesijohtoverkoston desinfioinnin onnistumisen varmistamiseksi otettiin ensimmäiset näytteet 17.1.2022. Näytteet otettiin pääosin kirkonkylän alueelta samoista pisteistä kuin 7.1. otetut näytteet. Näytteiden ensimmäiset alustavat tulokset ovat valmistuneet ja niiden perusteella desinfiointi näyttäisi onnistuneen hyvin. Näytteenottoa jatketaan perjantaina 21.1.2022 laajemmin koko verkoston alueella kokonaistilanteen selvittämiseksi.

Veden keittokehotus on voimassa koko desinfioidun verkoston alueella. Juomavesi ja ruoanvalmistukseen käytettävä vesi on keitettävä 5 minuutin ajan. Vettä voi käyttää peseytymiseen normaalisti. Tarkempia ohjeita veden käyttöön keittokehotuksen aikana löytyy Päijät-Soten sivuilta veden-kayttoohjeita-keittokehotuksen-aikana-v1.pdf (paijat-sote.fi).

21.1. otettavien näytteiden tuloksia saadaan maanantaina 24.1., jolloin voidaan tehdä ensimmäiset arviot keittokehotuksen kestosta. Viikolla 4 tullaan kuitenkin ottamaan vielä lisänäytteitä verkostosta.

Kiinteistöillä, joissa ei ole ollut kulutusta häiriötilanteen aikana, tulee vettä juoksuttaa reilusti ennen käyttöä. Lisäksi veden laatu on hyvä varmistaa näytteenotolla. Näytteenotosta voi vielä olla yhteydessä Sysmän kuntaan p. 044 713 4553 (klo 9-15)

Varaveden jakelupiste on edelleen toiminnassa ja herkkäihoisilla on mahdollisuus käydä peseytymässä uimahallilla. Näistä palveluista tiedotetaan tarkemmin Sysmän kunnan sivuilla.

Asiasta kerrotaan seuraavan kerran maanantaina 24.1. klo 11 mennessä, kun perjantaina otettujen näytteiden tulokset ovat valmistuneet.

Lisätietoja

  • Sysmän kunnan vesi- ja viemärilaitos, Tarja Järvinen, p. 044 713 4553 (klo 9-15).
  • Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, ympäristöterveyskeskuksen toimialajohtaja Silja Mäkelä, p. 044 440 6551 (klo 9-15).
  • Virka-ajan ulkopuolella vesihuoltoon liittyvistä häiriötilanteista voi olla suoraan yhteydessä RTK:n päivystysnumeroon p. 044 713 4555.
Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu