Päijät-Sote -sovelluksen suosio yllättänyt – yli 10 000 käyttäjää kahdessa viikossa

Päijä-Hämeen hyvinvointialueen logo

Päijäthämäläiset ovat ottaneet Päijät-Sote -sovelluksen odotettua ripeämmässä tahdissa omakseen, kerrotaan Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta. Kahden viikon aikana sovelluksen on jo rekisteröinyt yli 10 000 käyttäjää. Tavoitteena on, että joka kolmas päijäthämäläinen ottaa uuden sovelluksen käyttöön vuoden loppuun mennessä. 

Kiinnostus on ylittänyt odotuksemme. Selvästi tällaiselle digitaaliselle, nopealle ajasta ja paikasta riippumattomalle terveyspalvelulle on kysyntää. Ilahduttavaa on se, että sovelluksen on löytänyt myös moni ensimmäistä kertaa digitaalisia terveyspalveluja käyttävä, kertoo tulosaluejohtaja Pertti Sopanen

Sovelluksen palveluista suosituin on ollut digiklinikka. Asiakkaat ovat löytäneet palvelun jopa niin hyvin, että ajoittain on syntynyt ruuhkaa. Nyt digiklinikan hoitotiimeihin on saatu lisää vahvistusta ja ruuhka on helpottanut.  

Suosiota selittää se, että moniin oireisiin saa digiklinikalta apua ilman ajanvarausta ja ilman fyysistä tutkimusta. 

Esimerkiksi siitepölyallergian, silmätulehduksen, ihottuman tai oksennustaudin kaltaisten oireiden toteamiseen ja hoitoon ei vaadita fyysistä tutkimusta. Asiakas kuvailee oireitaan, lähettää esimerkiksi kuvan silmätulehduksesta, ja saa tarvittaessa reseptin vaivan hoitoon. 

Asiakkaan kannalta palvelu on nopeaa ja paikasta riippumatonta, kun yhteyden hoitoalan ammattilaiseen saa puhelimella tai tietokoneella vaikka kotisohvalta tai mökiltä.  

Aikaa sovelluksella ei pääse varaamaan 

Omat ajanvaraukset voi sovelluksella tarkistaa ja aikoja voi myös sitä kautta perua. Uutta aikaa sovelluksella ei kuitenkaan pääse varaamaan, vaan on otettava yhteys hoitavaan yksikköön. 

Sovelluksella voi asioida toisen puolesta, jos lisää esimerkiksi lapsen omaan perheprofiiliinsa. Laboratoriotulokset ja omat hoitokertomukset löytyvät niin ikään sovelluksella. 

Digiklinikka on käytössä Lahdessa, Iitissä, Kärkölässä ja Hartolassa joka päivä vuorokauden ympäri. Asikkalassa, Hollolassa, Heinolassa ja Padasjoella asuvat saavat apua oireisiin kello 6-22 kaikkina viikonpäivinä. 

Digiklinikan palvelut saa käyttöönsä lataamalla Päijät-Sote -sovelluksen tai asioimalla sovelluksessa tietokoneella osoitteessa paijatsote.suomisote.fi/

Ohje Päijät-Sote-sovelluksen käyttöönottoon löytyy osoitteesta paijat-sote.fi/paijat-sote-sovellus.  

Lisätietoja

Tulosaluejohtaja
Pertti Sopanen
p. 044 482 3171 

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu