Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lautakunnat aloittavat työnsä perehdytyksillä

Sinisiä 3D-hahmoja

Lautakuntien työ on käynnistymässä Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. Työskentely alkaa kattavilla perehdytyksillä.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella toimii lakisääteisen tarkastuslautakunnan lisäksi turvallisuuden ja varautumisen lautakunta, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta sekä asiakas- ja osallisuuslautakunta, joissa kussakin on 13 jäsentä.

Turvallisuuden ja varautumisen lautakunnan perehdytyspäivä järjestettiin torstaina 7. huhtikuuta ja tarkastuslautakunnan perehdytyspäivä maanantaina 11. huhtikuuta.

Tarkastuslautakunta kokoontui ensimmäisen kerran maaliskuun lopussa. Lautakunnan puheenjohtajan Heimo Riutan (sd.) mukaan jäsenillä on kokemusta niin kunnallisesta päätöksenteosta kuin tarkastuslautakuntatoiminnasta. Riutta odotti ennakkoon, että kuulisi perehdytystilaisuudessa lisää esimerkiksi päätöksenteon juridisista kysymyksistä ja arviointikertomuksen suunnittelusta.

Pidän koulutuksen tärkeimpinä asioina mm. tarkastuslautakunnan päätöksenteon juridisia kysymyksiä ja eroavaisuuksia muihin lautakuntiin. Odotan myös, että saamme vinkkejä arvioinnin ja arviointikertomuksen suunnitteluun.

Muiden lautakuntien perehdytystilaisuudet järjestetään ensi kuussa: asiakas- ja osallisuuslautakunnan perehdytyspäivä on 4.5.2022 ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan perehdytys päivää myöhemmin.

Lautakunnat pitävät ensimmäiset kokouksensa viimeistään toukokuussa. Tarkastuslautakunta on jo kokoontunut kertaalleen sen jälkeen, kun aluevaltuusto ensimmäisessä kokouksessaan maaliskuussa valitsi jäsenet hyvinvointialueen eri toimielimiin.

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu