27.9.2022
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kymmenen kunnan kierroksella kerrotaan asukkaille hyvinvointialueesta
Päijät-Hämeen jokaisessa kunnassa järjestetään asukkaita varten tilaisuus, jossa käydään vuoropuhelua hyvinvointialueen valmistelusta ja siitä, mitä hyvinvointialueuudistus tuo mukanaan.
Tilaisuudet alkavat keskustelulla osallisuuspöydissä, joissa halutaan kuulla päijäthämäläisten toiveita vaikuttamismahdollisuuksista arkensa tärkeisiin palveluihin.
Kierroksella esitellään hyvinvointialueen valmistelun tilannetta ja hyvinvointialueelle tulevia tehtäviä sekä päätöksentekoa. Myös Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtajana 26.9. työnsä aloittanut Petri Virolainen pääsee kuntakierroksen myötä esittäytymään alueen asukkaille.
Hyvinvointialueen valmistelijoiden puheenvuorojen lisäksi tilaisuudessa tai etukäteen voi esittää kysymyksiä mieltä askarruttavista asioista. Etukäteiskysymyksiä kerätään verkkolomakkeella: Kysy!
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kuntakierros
Jokainen tilaisuus alkaa kello 15.15 ja päättyy kello 18 mennessä.
Ti 4.10. Hollolan kirjaston tapahtumatori
Ke 5.10. Sysmän kirjasto
To 13.10. Lahden pääkirjaston auditorio
To 20.10. Iitin kunnantalo
Ti 25.10. Orimattilan kaupungintalo
Ma 31.10. Kärkölän Yhtenäiskoulu
Ti 1.11. Heinolan WPK-talo
To 10.11. Padasjoen kunnantalo
To 24.11. Hartolan kunnantalo
Asikkalan tilaisuuden ajankohta täsmentyy myöhemmin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää 1.1.2023 alkaen kaikille alueen asukkaille sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut. Tähän asti vastuu palvelujen järjestämisestä on ollut kunnilla ja kuntayhtymillä. Käytännössä muutos tarkoittaa esimerkiksi sitä, että noin 7 500 työntekijää siirtyy Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä, Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta, Heinolan ja Sysmän sosiaali- ja terveyspalveluista, alueen kuntien opiskeluhuollosta (koulukuraattorit ja -psykologit) sekä Eteva-kuntayhtymästä hyvinvointialueen palvelukseen.
Lisätietoja
Osmo Pieski, hallintopäällikkö (ma.), puh. 044 440 3599
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille 1.1.2023 alkaen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)