Omenat, risut ja haravointijätteet maksutta lajitteluasemille

Omena

Tänä kesänä omenasato on ollut varsin vaihteleva, mutta pääsääntöisesti omenapuut hyötyivät kesän lämmöstä sekä sateista ja omenasadosta tulikin paikoin erinomainen ja satoa riittää yli oman tarpeen. Itselle ylimääräisiä omenoita kannattaa aina tarjota esimerkiksi naapureille, lähialueen kouluille tai metsästysseuroille ja näin vähentää ruokahävikkiä.

Pieniä määriä syömäkelvottomia omenoita voi laittaa kiinteistön biojäteastiaan tai ruokajätteelle tarkoitettuun kompostoriin. Puutarhajätekompostoriin ei muumiotautisia tai muutoin vioittuneita omenoita eikä muuta puutarhan ylijäämäsatoa saa laittaa, vaan puutarhajätekompostoriin laitetaan vain puutarhasta peräisin olevaa jätettä, esimerkiksi lehtiä, heinää ja risuja sekä naatteja.

Mikäli puutarhajätteitä ei pysty omalla kiinteistöllä hyödyntämään, on hyvä tietää, että kotitalouksien risu- ja haravointijätteitä sekä myös ylijäämäomenoita otetaan kotitalouksilta ympäri vuoden maksutta vastaan Salpakierto Oy:n lajitteluasemilla niiden aukioloaikojen puitteissa.

Lajittele risut ja haravointijätteet erikseen

Omenat lajitellaan omaan kasaansa Kujalan käsittelykeskuksella ja muilla lajitteluasemilla ne vastaanotetaan haravointijätekasaan. Risut ja haravointijätteet tulee lajitella erikseen, koska niiden jatkokäsittely jätekeskuksessa on erilainen. Muistathan, että risu- ja haravointijätteiden sekakuormat ovat maksullisia.

Risujätteeksi lajitellaan kaikki puiden ja pensaiden oksat sekä alasleikatut pensasaidat. Myös pensaiden juurakot, joista on ravisteltu mullat tarkkaan pois, lajitellaan risujätteisiin. Haravointijätettä ovat puiden ja pensaiden lehtien tai neulasten sekä nurmikon haravoinnista kertyvä jäte. Ruohovartiset kasvit, rikkaruohot, kävyt sekä pensaiden ja pensasaitojen leikkuusilppu ovat myös haravointijätettä, samoin perennojen juuripaakut. Muovisäkkeihin pakatut haravointijätteet tulee tyhjentää säkeistä paikan päällä.

Polttaminen tai maahan hautaaminen eivät ole oikeita tapoja hävittää puutarhajätettä

Puutarhajätteiden hävittäminen polttamalla tai maahan hautaamalla on jätehuoltomääräysten mukaan kiellettyä kaikissa toimialueen kunnissa. Puutarhajätteitä eikä muitakaan jätteitä saa heittää myöskään luontoon.

Risut ja oksat kannattaa hakettaa ja käyttää katteena pensaiden ja istutusten juurilla. Hake toimii myös kompostorin seosaineena. Puutarhajätettä kannattaakin kompostoida kiinteistöllä ja näin saada niiden sisältämät arvokkaat ravinteet oman puutarhan hyödyksi.

Puutarhajätteitä vastaanotetaan vain lajitteluaseman aukioloaikoina, joten muistathan tarkistaa oman lajitteluasemasi aukioloajan ja jätteiden vastaanotto-ohjeistuksen ennen kuin lähdet liikkeelle!

“Salpakierto Oy on 10 kunnan omistama osakeyhtiö, joka vastaa yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Tehtäviin kuuluu jätteiden vastaanotto, käsittely, kierrätys ja hyödyntäminen sekä jätehuollon kehittäminen ja jäteneuvonta. Yhtiö kuuluu Lahden kaupunkikonserniin. Toimialueella yhdyskuntajätteen hyödyntämisaste on lähes 100 %. salpakierto.fi”.

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu