28.3.2023
MM-kiekkoa Heinolassa 2024?
Heinola ja Lahti ovat jättäneet Suomen jääkiekkoliitolle yhteisen hakemuksen vuoden 2024 alle 18-vuotiaiden poikien MM-turnauksen järjestämisestä. Liitosta saatujen tietojen mukaan isäntäkaupungeista olisi määrä päättää vielä ennen tämän vuoden kisojen alkua, jotka pelataan Sveitsissä 20.4.-30.4. Kisapaikkakuntina toimivat Basel ja Porrentruy.
Kaupunginjohtaja Jari Parkkonen uskoo Heinolan ja Lahden hakemuksen olevan vahvoilla kisapaikkakunnista päätettäessä.
– Meillä on maakunnassa vahvaa osaamista kansainvälisten tapahtumien järjestämisestä ja sijaintimme lähellä lentokenttää ja pääkaupunkiseutua on ihanteellinen kisaorganisaatiolle sekä osallistujille, Parkkonen kokee.
![](https://www.heinola.fi/wp-content/uploads/2023/03/8aaf8a334e0167d5ac2d010061a33f16_xl.jpeg)
Sijainnin lisäksi myös Suomen Urheiluopisto Heinolan Vierumäellä on Parkkosen mukaan merkittävä lisäetu hakemuksessa.
– Vierumäkeä on mahdollisuus hyödyntää monin eri tavoin majoituksiin ja harjoitteluun niin kisojen aikana kuin myös niitä edeltävillä leireillä. Toimiihan Vierumäellä myös Kansainvälinen Jääkiekon kehityskeskus, joten kaikin tavoin olemme kiekkokaupunki ja -maakunta, Parkkonen korostaa.
![](https://www.heinola.fi/wp-content/uploads/2023/03/tyttokisat.jpeg)
Heinola on toiminut kisaisäntänä kansainvälisen jääkiekkoliiton alaisissa turnauksissa aiemminkin. Vuonna 2001 Heinola järjesti yhdessä Lahden ja Helsingin kanssa juurikin poikien MM-kisat ja vuonna 2013 tyttöjen MM-kisat pelattiin kokonaisuudessaan Heinolassa.
Lisätiedot ja haastattelut:
Jari Parkkonen, kaupunginjohtaja
0400 862 977
jari.parkkonen(a)heinola.fi
Ossi Arvela, tapahtumatuottaja
044 469 4378
ossi.arvela(a)heinola.fi