28.7.2023
Lintujen ruokinta Heinolassa on ehdottomasti kielletty
Kaikenlainen lintujen ruokinta Heinolan uimarannoilla ja muilla julkisilla alueilla on ehdottomasti kielletty. Esimerkiksi Tommolan uimarannan läheisyydessä on ruokittu lokkeja, vaikka lintuinfluenssaa on tänä kesänä todettu runsaasti luonnonvaraisissa linnuissa Euroopassa ja Suomessakin, muun muassa lokeissa ja tiiroissa. Myös Metsästäjäliiton mukaan kyyhkyjä tai vesilintuja ei kannata ruokkia. Linjaus tehtiin Ruokaviraston laajennettua lintuinfluenssan tartuntavyöhykettä tiistaina 25. heinäkuuta.
Heinolassa on viety “lintujen ruokinta kielletty”-kylttejä useisiin kohteisiin, mutta ne on revitty irti. Lintujen ruokkijat tuntuvat siirtyvän uusiin paikkoihin jatkamaan ruokkimista, kertoo kaupunginpuutarhuri Eve Vanne.
Hanhien ulosteet kasvava ongelma
Hanhista aiheutuva riesa uimarannoilla on tänä vuonna ollut pahempi kuin aiemmin. Esimerkiksi Sinilähteellä hanhien ulosteita on havaittu runsain määrin.
Meillä tehdään rantojen siivousta tänä kesänä 4–5 kertaa viikossa klo 7.00 alkaen, koska hanhien jätöksiä on ihan valtavasti. Aikaisempina kesinä niitä on siivottu 3 kertaa viikossa. Kylpylän uimaranta siivotaan 7 aamuna viikossa. Lintujen karsinta pitää ottaa puheeksi vielä syksyllä, sanoo liikuntapalvelujohtaja Maria Kaikkonen.
Älä koske kuolleeseen lintuun
Lahdessa on varmistettu useita lintuinfluenssatartuntoja sairastuneilla ja kuolleilla linnuilla. Tauti ei tartu ihmiseen herkästi, eikä Lahdessa ole todettu yhtään lintuinfluenssatartuntaa ihmisellä. Tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen tai kuolleeseen lintuun tai sen eritteisiin.
Kuolleisiin lintuihin ei pidä koskea ja lapsia tai lemmikkejä ei tule päästää kuolleiden lintujen tai lintujen ulosteen lähelle.
Ihmisillä lintuinfluenssavirukset voivat aiheuttaa lievän hengitystieinfektion tai silmän sidekalvontulehduksen, mutta osa lintuinfluenssaviruksista voi aiheuttaa myös vakavia infektioita. Tartuntaa epäilevän ei pidä hakeutua oma-aloitteisesti hoitoon, vaan ottaa ensin puhelimitse yhteyttä joko Päivystysapuun numeroon 116117 tai omaan sote-keskukseen.