Kysely Heinolan kaupungin kestävästä kehityksestä

Vesipisara

Ympäristöteknologian opiskelija Noora Paronen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta tekee opinnäytetyötä Heinolan kaupungille kestävän kehityksen ohjelman toteutumisesta, nykytilasta ja kehittämisestä. Noora on luonut kyselyn, johon toivottaisiin vastauksia niin kuntalaisilta, yhteisöiltä kuin kaupungin palvelualueiden vastuuhenkilöiltä. Vastauksien avulla saadaan ajankohtaisimmat tiedot kestävän kehityksen tilasta Heinolan kaupungilla.

Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata hyvät elämisen mahdollisuudet nykyisille, sekä tuleville sukupolville maapallon kantokyvyn rajoissa. Keskeisimpinä kolmena ulottuvuutena on sosiaalinen, ympäristöllinen ja taloudellinen kestävyys.

Vastaamalla kyselyyn voit antaa arvokasta tietoa nykytilanteen kartoittamiseen, vaikuttaa tuleviin toimenpiteisiin ja niiden kohdentamiseen. Kyselyyn vastaaminen tapahtuu nimettömästi. Kysely on avoinna 28.10.2022 asti. Vastaa kyselyyn.

Heinolan kestävän kehityksen toimintaohjelmaan voit tutustua tästä.ReakSpeaker Kuuntele kuvake

Lisätietoja

Keijo Houhala
Teknisen toimen johtaja
+358500918597
Keijo.Houhala@heinola.fi

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu