Kustannustuen viides hakukierros käynnistyy 21.12.2021

Kolikkopinot

Valtiovalta järjestää viidennen kustannustukikierroksen yrityksille, jotka ovat kärsineet julkisoikeudellisista, koronapandemian torjuntaan liittyvistä rajoituksista. Tuki kohdistuu kuluihin, jotka ovat syntyneet 1.6.–30.9.2021. Toiminnan rajoitus on voinut kohdistua suoraan yritykseen, toimijaan tai sen asiakaskuntaan.

Kustannustuen viides hakukierros järjestetään 21.12.2021–18.2.2022, ja se on näillä näkymin viimeinen valtiovallan tarjoama kustannustuki koronapandemiaan liittyen. Kustannustuen hakemukset tehdään aikaisempaan tapaan Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta. Hakemuksen voi tehdä myös perinteisesti paperilla. Hakemus tulee toimittaa Valtiokonttorille 18.2. kello 16.15 mennessä.

Tuen saamisen ehdot

Uuden tuen saamisen edellytyksenä on, että yrityksen päätoimiala kuuluu tuen piiriin. Jos yrityksen toimiala ei kuulu tuen piiriin, mutta muut tuen ehdot täyttyvät, tukea voidaan myöntää harkinnanvaraisesti. Erityisvaatimuksena on, että yritykseen tai sen asiakaskuntaan on kohdistunut julkisoikeudellinen koronapandemian torjuntaan liittyvä rajoitus.

Tuen saamisen piiriin kuuluvat toimialat voi tarkistaa Valtiokonttorin verkkosivuilta tästä linkistä.

Kustannustuen saaminen edellyttää, että yrityksen liikevaihto on laskenut yli 30 % vertailukausien välillä ja yrityksellä on ollut palkkakuluja ja joustamattomia kuluja, joita on vaikea sopeuttaa.

Yritysten lisäksi säätiöt ja yhdistykset, joilla on liiketoimintaa, voivat hakea tukea. Yritysten kokoa tai yhtiömuotoa ei ole rajattu. Yrityksellä tulee kuitenkin olla Y-tunnus.

Vertailukaudet ajalta ennen koronaa

Kustannustuen saamisen arvioinnissa toimintaa verrataan aikaa ennen koronaa. Mikäli yrityksen ALV-verokausi on kuukausi ja yritys on perustettu ennen 1.6.2019: vertailukaudet ovat 1.6.–30.9.2019 ja 1.6.–30.9.2021.

Yrityksellä ei ole ollut ALV-verollista myyntiä: vertailukaudet ovat 1.6.–30.9.2019 ja 1.6.–30.9.2021.

Muut sovellettavat vertailuajat voi tarkistaa Valtiokonttorin verkkopalvelusta.

Viimeinen kustannustukikierros

Elinkeinoministeri Mika Lintilä ennakoi, että viides kustannustuki on lajissaan viimeinen koronapandemiaan liittyen.

– Viides tukikierros kohdistetaan erityisesti matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrityksille, jotka ovat kärsineet rajoituksista eniten.

Lännen medialle antamassaan haastattelussa ministeri Lintilä sanoo, että rahaa ei enää ole. Kuluvan vaalikauden kehyksen rahat on pitkälti syöty, joten uusi kierros on ongelmallinen toteuttaa. Lintilä kertoo myös koronapassin vähentävän rajoitusten yrityksille aiheuttamia taloudellisia haittoja. Ravintolat voivat passin avulla pitää yllä liiketoimintaa, ja siksi koronapassi on tärkeä myös valtion menokurille.

Tulevaisuudessa Lintilä edellyttää eri ministeriöiden välistä tiiviimpää vuoropuhelua. Lintilän mielestä vaikutukset liiketoimintaan täytyisi ottaa huomioon myös koronaan liittyviä suosituksia annettaessa. Hänen mukaansa vuoropuhelu sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön välillä on tähän asti ollut niukkaa.

Lähteet

TEM ja Valtiokonttorin tietopalvelut
Business Heinola

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu