Kulje kestävästi ympäri vuoden – tee arkiliikunnasta elämäntapa

Talvipyöräily

Arkiliikunta on tehokas tapa parantaa omaa elämänlaatua ja terveyttä. Lisäksi kävely ja pyöräily ovat päästöttömiä tapoja liikkua.

Haluamme kannustaa heinolalaisia arkimatkojen kulkemiseen kestävillä kulkutavoilla ympäri vuoden. Siksi olemme koonneet hyviä syitä liikkua lihasvoimin napakaksi tietopaketiksi: Kulje kestävästi HeinolassaReakSpeaker Kuuntele kuvake (pdf). Löydätkö joukosta oman syysi: mikä saa sinut hyppäämään arkimatkoillasi pyörän satulaan tai lähtemään liikkeelle jalan?

Pyörällä töihin, kävellen kirjastoon  

Syitä liikkua lihasvoimin on paljon, yhtä monia kuin on liikkujiakin. Kannattaa ottaa tavoitteeksi kävellä ja pyöräillä aina kun mahdollista – työmatkat, koulumatkat tai vapaa-ajan matkat. Itse kukin voi vaikuttaa omiin liikkumisesta syntyviin päästöihinsä ja samalla lisätä omaa hyvinvointiaan.  

Työmatkaliikunta on helppo tapa säästää aikaa, eikä työpäivän jälkeen enää erikseen tarvitse lähteä kuntoilemaan. Koululaisille kouluun kävely tai pyöräily on helppo tapa kerryttää aktiivisuutta päivään. Kirjasto- tai kauppareissu pyörällä tai jalan edistää fyysisen kunnon lisäksi henkistä hyvinvointia. Ja mikä parasta, pyöräily ja kävely on helppoa, hauskaa ja ympäristöystävällistä!

Heinola mukana Päijät-Hämeen liikkumisen ohjauksen työssä

Päijät-Hämeessä on käynnistetty tänä vuonna liikkumisen ohjauksen työtä kaikissa kunnissa ja pilotoitu erilaisia kestävän liikkumisen edistämistoimia osana Traficomin rahoittamaa Päijät-Hämeen liiton liikkumisen ohjauksen hanketta. Liikkumisen ohjauksen tavoitteena on vähentää yksin omalla autolla ajamista sekä kasvattaa joukkoliikenteen, muiden liikkumispalveluiden sekä kävelyn ja pyöräilyn suosiota.

Kuten muutkin Päijät-Hämeen kunnat, myös Heinolan kaupunki haluaa kannustaa asukkaita kestävään liikkumiseen muun muassa viestinnän ja neuvonnan keinoin.

Jokainen matka merkitsee – valitse siis kävely ja pyöräily aina kun voit!

10 hyvää syytä pyöräillä
Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu