Heinolan kirjaston odotettu poistomyynti on kerännyt runsaasti kävijöitä jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Kirjaston mukaan poistomyynti on otettu vastaan erittäin innostuneesti.
Poistomyynti on otettu vastaan tosi innokkaasti. Heti ensimmäisenä päivänä myytiin noin 650 kirjaa, kirjastosta kerrotaan.
Erityisesti jännitys- ja romantiikkakirjat sekä suosittujen kirjailijoiden teokset ovat käyneet hyvin kaupaksi. Myös lastenkirjat ja Aku Ankat ovat löytäneet nopeasti uudet omistajat.
Asiakkaita on houkutellut erityisesti edullinen tarjous, jossa viisi kirjaa ostava saa kassin kaupan päälle.
Kuulin tuttavalta poistomyynnistä ja tulin katsomaan, kun kuulin, että kirjoja saa eurolla. Ostin viisi, kun sain kassin kaupan päälle. Valitsin kolme dekkaria ja kaksi romanttista kirjaa, asiakas kertoo.
Myös poistomyynnin laaja valikoima saa asiakkailta kiitosta.
Valikoima yllätti positiivisesti!
Kirjastosta kerrotaan, että poistomyynti on osa normaalia kokoelman ylläpitoa. Kirjoja poistetaan säännöllisesti esimerkiksi vanhentumisen tai vähentyneen kysynnän vuoksi. Taustalla vaikuttaa myös tilojen rajallisuus. Poistomyynnillä on lisäksi ekologinen merkitys.
Kestävän kehityksen kannalta on hyvä, että asiakkaat voivat hankkia poistokirjoja edullisesti. Se on kirjaston periaatteiden mukaista.
Poistomyynti päättyy huomenna perjantaina 12.6., joten edullisia kirjalöytöjä ehtii vielä tehdä.
