Kerro mielipiteesi yhdyskuntateknisistä palveluista

katutyö

Nyt sinulla on mahdollisuus antaa palautetta Heinolan katujen ja teiden kunnosta sekä vesihuollon toimivuudesta ja asiakaspalvelusta. Lisäksi kyselyn aiheina jätehuollon palvelut, liikuntapaikat sekä katuvalaistus.

FCG:n toteuttama kysely on avoinna 13.6. asti. Lisäksi on paperikysely, joka saapuu postitse 500 henkilölle toukokuun alkupuolella. Tutkimuksessa on Heinolan lisäksi mukana n. 20 muuta kuntaa. Vuodesta 1996 alkaen kuntia on ollut mukana yli 60. Tutkimus suoritetaan kunnissa samaan aikaan vertailun mahdollistamiseksi. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää myös Kuntaliiton tuottavuusvertailussa (talvihoidon tuottavuus). Parillisina vuosina on käytössä ns. laajempi kyselylomake. Paperivastaajat poimitaan väestörekisteristä, vastaajina ovat 18–79 vuotiaat asukkaat.

Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan molemmissa vastausvaihtoehdoissa 2 lippua (arvo 35 €/kpl) Heinolan kesäteatterin Vielä ehtii-näytökseen.

Tästä kyselyyn.

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu