25.5.2023
Heinolan peruskoulujen ja musiikkiopiston Kuoropolku lukion liikuntasalissa 25.5.2023

Heinolan kaupungissa aloitettiin ennen korona-aikaa Kulttuuripolku-hanke, jonka yhteydessä peruskoululaiset tutustuvat jokaisena lukuvuonna eri kulttuurin osa-alueisiin ja kulttuurin toimijoihin, joita kaupungissa toimii.
Neljännellä luokalla oppilaat tutustuvat musiikkiin Kuoropolku-produktion kautta. Kaikista kaupungin nelosluokkalaisista koottu kuoro esittää konsertissa itse valitsemiaan pop-kappaleita ja lastenlauluja, joita säestää Heinolan musiikkiopiston opettajista koostuva orkesteri, vahvistettuna muutamalla ulkopuolisella muusikolla.

Tilaisuuteen ei valitettavasti pystytä ottamaan yleisöksi kuin kuorolaisten lähiomaisia lukion liikuntasalin yleisökapasiteetin vuoksi. Pelkästään kuorolaisia on 140 ja orkesterissa on 14 muusikkoa, joiden lisäksi konserttia on tekemässä n. 20 äänentoistosta ja valoista vastaavaa henkilöä.

Lisätietoja
Jori Vuorinen
Musiikkiopiston rehtori
+358500842113
jori.vuorinen@edu.heinola.fi