Heinolan Hakasuon eteläosan ennallistaminen

Hakasuon metsikköä

Heinolan Hakasuo sijaitsee kaupungin keskustan koillispuolella, Kippasuonharjun ja Lakeasuontien välissä. Hakasuon eteläosaan sijoittuva ennallistettava alue on pinta-alaltaan noin 2,7 hehtaaria. Hakasuon ennallistamisen toteutuksesta vastaavat yhteistyössä Heinolan kaupunki ja Hämeen ELY-keskus. Ennallistamissuunnitelma on tilattu Ympäristösuunnittelu Enviro Oy:ltä. Hankkeen tavoitteena on lettosuon ja sitä ympäröivän rämeen ennallistaminen. Kunnostustoimilla palautetaan suon vesitaloutta ja kasvillisuutta alkuperäiseen suuntaan. Ennallistaminen lisää alueen luonnon monimuotoisuutta ja luontoarvoja ja turvaa arvokkaiden suotyyppien säilymistä.

Hakasuon eteläosaan on aikoinaan kaivettu muutama oja ja suolta on nostettu pienimuotoisesti turvetta. Ojitus ja puuston kasvu ovat kuivattaneet suota ja edistäneet sen muuttumista. Isot puut eivät kuulu suon alkuperäiseen puoliavoimeen maisemaan. Puut käyttävät ja haihduttavat paljon vettä, mikä osaltaan heikentää suon kosteusolosuhteita.

Ennallistamistyöt aloitettiin heinäkuun lopulla pienpuuston raivauksella. Syyskuun viimeisellä viikolla ennallistamistoimia jatketaan harventamalla isoa puustoa koneellisesti. Lähes kaikki alueella kaadettu puusto kuljetetaan pois. Alueella jo olevat lahopuut säästetään ja lahopuuta tuotetaan myös lisää jättämällä yksittäisiä puita maahan ja tekemällä tekopökkelöitä. Lahopuusto on eliöstölle tärkeää.

Puuston poiston jälkeen suon vesitaloutta pyritään palauttamaan tukkimalla osa alueen läpi pohjois-etelä-suuntaisesti kulkevasta valtaojasta ja kaivamalla uusi viisteoja, jonka tarkoituksena on johtaa vettä suolle. Ojan täyttämiseen käytetään valtaojan penkereitä ja uuden ojan kaivamisesta syntyvää maamassaa.

Suon ennallistamistyöt toteutetaan tämän vuoden aikana, sää- ja maasto-olosuhteet huomioiden. Ennallistaminen ei estä alueen itäosassa kulkevan moottorikelkkareitin käyttöä talvella. Valtaojan länsipuolella ei tehdä koneellisia toimenpiteitä vedenottamoista ja runsaasta pohjavesivaikutuksesta johtuen.

Ennallistamistoimet ovat osa Helmi-elinympäristöohjelmaa. Helmi-elinympäristöohjelmalla vahvistetaan Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parannetaan elinympäristöjen tilaa suojelemalla ja ennallistamalla soita, kunnostamalla ja hoitamalla lintuvesiä, perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä kunnostamalla pienvesi- ja rantaluontoa.

Lisätietoja

Metsäasiantuntija Anita Muuronen, Heinolan kaupunki, puh. 044 797 5804, anita.muuronen@heinola.fi (lomalla 16.–20.9.)

Luonnonsuojeluasiantuntija Anna Isotalo, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 036 239,
anna.isotalo@ely-keskus.fi

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu