EU:lta tunnustusta Heinolan metsänhoidolle

Heinolan kaupungin arvo- ja talousmetsiä koskeva metsäindikaattoreiden integrointi metsäsuunnitelmaan on hyväksytty virallisesti EU:n Interreg Europe -kehittämis- ja rahoitusohjelman Good Practices -tietokantaan hyvänä esimerkkinä oikeaoppisesta metsänhoidosta muille toimijoille Suomessa ja muissa EU-maissa.

EU:n asiantuntijan mukaan Heinolan esimerkki osoittaa käytännössä, kuinka kunta- ja alueviranomaiset voivat soveltaa vahvistettuja EU-standardeja julkisomisteisten metsien hallinnoinnissa monimuotoisuutta tukevalla tavalla. Heinolassa käyttöön otettu lähestymistapa nojaa EU:n ennallistamisasetuksen indikaattoreihin, ja sen soveltaminen voi samalla avata mahdollisuuksia kestävän rahoituksen hyödyntämiseen metsänhoitotyössä.

Heinolan malli on otettavissa käyttöön suhteellisen pienellä alkuinvestoinnilla muissa kunnissa ja muilla julkisilla toimijoilla, ja se soveltuu erityisesti sellaisille maanomistajille, joilla on hallinnassaan laajoja metsäalueita.

Metsillä on suuri merkitys luonnon monimuotoisuudelle koko EU:n alueella, ja siksi metsäpinta-alan lisääminen ja metsien terveyden ja resilienssin parantaminen ovat ykkösprioriteetteja EU:n biodiversiteettistrategiassa. Strategialla pyritään käynnistämään luonnon monimuotoisuuden elpyminen vuoteen 2030 mennessä.

Heinolan metsänhoitoesimerkki on toimitettu arvioitavaksi EU-tasolla Heinolan kaupungin toteuttaman kansainvälisen Naturefin-hankkeen kautta. Hankkeen päärahoittaja on Interreg Europe -ohjelma ja osarahoittajat Heinolan kaupunki ja Suomen valtio.

Yhteystiedot

Naturefin-hankkeen projektipäällikkö Jaana Kuula, Heinolan kaupunki / Elinkeinopalvelut jaana.kuula@heinola.fi | +358447975809

Metsänhoitaja Juho Kontra, Heinolan kaupunki / Metsä- ja kalatalous juho.kontra@heinola.fi | +358500308734

Suunnittelija Saku Ovaskainen, Heinolan kaupunki / Metsä- ja kalatalous saku.ovaskainen@heinola.fi | +35844788 8651