Etelä-Suomen aluehallintovirasto kiristää Päijät-Hämeen kokoontumisrajoituksia

Koronapassi

Päijät-Hämeessä kielletään yli 20 osallistujan yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa

Koronatilanteen vaikeutumisen vuoksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uusia rajoituspäätöksiä Päijät-Hämeeseen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto kieltää Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Määräys on voimassa 3.–26.12.2021. Yleisötilaisuuksissa tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin määräystä ei tarvitse noudattaa. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä tulee noudattaa rajoituksia.

Päijät-Hämeen kokoontumisrajoituksia joudutaan kiristämään nopealla aikataululla, koska epidemiatilanne on kehittynyt alueella huonompaan suuntaan. Tautitapausten määrä on kasvanut ja tartunnanjäljitys ruuhkautunut. Sairaalahoidon tarve on korkealla tasolla, ja sen ennakoidaan nousevan entisestään. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri esitti viime viikolla rajoituksia kaikkiin yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin, ja arvioimme uuden rajoituspäätöksen olevan tässä tilanteessa välttämätön, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Lisätietoja:

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu