Arjen turvaaja -palkinto Heinolaan

Arjen turvaaja palkinnon jakotilaisuuden johdanto

KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö on vuodesta 2003 asti palkinnut vuosittain kuntien vastuulla olevien tehtävien parissa työskenteleviä Arjen turvaaja -palkinnolla.

Ehdotuksia vuonna 2025 palkittavista henkilöistä on haettu syksyllä 2024. Palkittava henkilö voi toimia kuntien vastuulla olevien tehtävien parissa kunnassa, kolmannella sektorilla tai yksittäisenä toimijana. Tämän vuoden arjen turvaaja –ehdotusten teemana on “Arjen sankarit eivät aina käytä viittaa”.

Arjen turvaaja -palkinnon myöntämisen kriteerit ovat seuraavat: palkittava on

  • omistautunut työlleen ja hänellä on vähintään 10 vuoden työkokemus alaltaan
  • todellinen arjen turvaaja ja sankari omassa työssään
  • osoittanut osaamisensa työn tekemisen kautta, työyhteisössä tai esimerkiksi asiakaspalauttein

Heinolan kaupungin arjen turvaajana Timo Kujala

Palkintoja jaettiin nyt neljä kappaletta ja palkittavat valitsi ehdotusten perusteella Kunnallisalan kehittämissäätiön hallitus. Palkinto on 2 500 euron stipendi sekä kuvanveistäjä Matti Peltomäen suunnittelema Arjen turvaaja –veistos. Palkinnot luovutti presidentti Tarja Halonen 13.2.2025 Kunnallisalan kehittämissäätiön seminaarissa Finlandia-talossa Helsingissä.

Yksi palkinnon saajista on Heinolan kaupungin IT-suunnittelija Timo Kujala, Heinolan kaupungin arjen sankari ilman viittaa.

Miksi Timoa on sitten ehdotettu? Timo on aina positiivinen, kehitysmyönteinen, asiakaslähtöinen ja ottaa tosissaan kunkin huolen on se sitten tietoliikenneasioihin, ohjelman toimivuuteen tai läppärin peruskäyttöön liittyvä huoli. Timo osaa kuunnella ja asettua kunkin avun tarvitsijan asemaan. Tämän lisäksi hän osaa katsoa myös tulevaan, kehittää omaa osaamistaan ja koko tietohallinnon toimintaa ja lisäksi tuo Heinolan kaupunkia työnantajana esiin mm. somessa erittäin myönteisesti kertomalla arjen työstään.

Asiakaspalautteissa Timon nimi nousee aina esiin, kun puhutaan tietohallinnon palveluista -sekä kaupungin henkilöstön että luottamushenkilöiden toimesta. Hänet koetaan helposti lähestyttävänä auttajana, jolta uskaltaa kysyä myös ns. tyhmempiä kysymyksiä. Hän on meidän kaikkien it-apua tarvitsevien arjen sankari ja pelastaja, ilman viittaa. Ja ansaitsee tästä myös tunnustuksen.

Heinolan kaupunki onnittelee Timoa ja on ylpeä omasta arjen turvaajastaan! Kiitos Timo, että olet ja annat esimerkkiä myös meille muille.

Lisätietoja:

Hanna Hurmola-Remmi
hallinto- ja kehitysjohtaja