Valtakunnallisessa 5-vuotiaiden kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa mukana Sinilähteen päiväkoti

Varhaiskasvatus

Valtakunnalliseen kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun, johon Heinola arvottiin jo aiemmin mukaan, on jatkoarvonnassa valittu Heinolan kokeiluyksiköksi Sinilähteen päiväkoti. Siellä kokeiluun osallistuvat syksyllä 2021 päiväkodissa olevat 2016 syntyneet lapset.

Kokeilu koskee ensivaiheessa n. 20 % 2016 syntyneiden ikäluokasta. Kokeiluun valitut saavat 20h viikossa maksutonta esipetusta, kunnan muut 2016 syntyneet muodostavat verrokkiryhmän. Kokeilussa on vahva tutkimuksellinen tausta ja osallistujat on arvottu. Kokeiluun ei voi enää hakea, vaan siihen on valittu lapset maaliskuun 2021 hoitopaikkatiedolla. 2017 syntyneitä kokeilu koskee toimintakaudella 2022-23, kokeiluyksikkö on silloin sama. Kokeilukunnat tekevät toimintaan oman opetussuunnitelman, Heinolassa työ on aloitettu ja siitä vastaa varhaiskasvatusjohtaja ja Kailaan päiväkodin johtaja.

Kokeiluun pitää vielä jokaisen 2016 syntyneen lapsen huoltajan erikseen hakea ja osallistumisesta kokeiluun sekä verrokkiryhmään kuulumisesta tehdään päätös. Verrokkiryhmään kuuluminen ei tarvitse hakuprosessia, eikä oikeuta maksualennukseen. Tästä kokeiluun valitut saavat lisätietoa piakkoin. Kokeiluun osallistuminen ei kuitenkaan ole pakollinen, vaan Sinilähteen päiväkodissa voi olla myös hakeutumatta mukaan kokeiluun.

Yhteydenotot

Ville Häyrinen
vs. Varhaiskasvatusjohtaja
p. +358 44 7978536 | ville.hayrinen@heinola.fi

Takaisin ajankohtaisiin
Etusivu