Valtuustokummit: Hammaslaboratorio Heinolan Hammas
Valtuustokummit-osiossa pääset tutustumaan heinolalaisiin yrityksiin valtuutettujen silmin. Kaupunginvaltuutetut ovat vierailleet paikallisissa yrityksissä kuulemassa yrittäjien ajatuksia, tutustumassa toimintaan ja keskustelemassa yritysten arjesta sekä tulevaisuudesta. Valtuustokummivierailujen tavoitteena on vahvistaa vuoropuhelua paikallisten yritysten ja kaupungin päättäjien välillä sekä lisätä ymmärrystä yritysten arjesta.
Yrittäjä, haluatko mukaan? Ota yhteyttä viestinta@heinola.fi
Hammaslaboratorio Heinolan Hammas Oy on pitkän linjan heinolalainen hammasproteeseihin erikoistunut yritys, jonka Seppo ja Kaija Munne perustivat alkujaan vuonna 1981. Sukupolvenvaihdos yrityksessä tehtiin virallisesti vuonna 2019. Yrittäjäveljekset, erikoishammasteknikot Markus ja Mauri Munne, olivat kuitenkin hoitaneet yrityksen käytännön vastuita jo pitkään ennen sitä.

Markusta ja Mauria alalle ovat kannustaneet isän ammattitaito ja vanhempien esimerkki yrittäjyydestä. Ala on houkutellut myös siksi, että työssä korostuvat käsityötaidot ja asiakkaiden palveleminen.
Heinolan Hammas valmistaa muun muassa kokoproteeseja, uniapneakiskoja sekä eri urheilulajeihin tarkoitettuja hammassuojia. Kaikki tuotteet tehdään ammattitaidolla ja yksilöllisesti asiakkaiden tarpeisiin räätälöityinä. Kokoproteesin valmistus kestää yleensä noin kolme viikkoa ensimmäisestä tapaamisesta valmiiseen proteesiin. Tänä aikana asiakkaalla on normaalisti neljä käyntiä Heinolan Hampaassa.
Yrittäjät korostavatkin käsityötä, kotimaisuutta ja paikallisuuden merkitystä työssään. Älkäämme lähtekö siis merta edemmäs kalaan, vaan suositaan omia paikallisia yrityksiämme ja varmistamme, että palvelut säilyvät saatavillamme myös tulevaisuudessa.
Valtuutettu Jari Virtanen