Hoidon tarpeen arvio (HTA) puhelimitse terveyskeskuksen numerosta.

Sähköinen ajanvaraus on käytettävissä seuraavissa palveluissa:

  • lastenneuvola
  • ehkäisy- ja perhesuunnittelu
  • laboratorion näytteenotto (Fimlab)
  • kausi-influenssarokotus, ajanvaraus 25.10. klo 8 alkaen
  • koronarokotus.

Myös ajanvarauksen siirto ja peruminen onnistuvat sähköisen ajanvarauslinkin kautta.

Koronarokotus

Huomioitavaa 12–15-vuotiaiden ikäluokassa

  • Alaikäinen voi itse päättää rokottamisesta, jos rokotteen antava terveydenhuollon ammattilainen arvioi, että lapsi tai nuori ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään rokotuksestaan.
  • Mikäli alaikäinen ei halua tai kykene itse päättämään asiasta, tarvitaan kaikkien huoltajien kirjallinen suostumus. Lomake tulee olla nuoren mukana rokotustilanteessa: suostumuslomake.
  • Rokotus on vapaaehtoinen.

Puhelut ohjautuvat takaisinsoittojärjestelmään. Aiemmin soittaneiden puhelut säilyvät takaisinsoittojärjestelmässä eli yksi soitto riittää.

Sähköinen ajanvaraus on mahdollista kaikille 12 vuotta täyttäneille.

HUOM! Rokotusvalmistetta ei voi valita enää rokotuspaikalla. Rokotevalmiste valitaan ajanvarauksen yhteydessä.

Rokotusvuorossa ovat:

1 ja 2 annos: kaikki 12 vuotta täyttäneet

  • Ajanvaraus ja -vaihto: p. +358445871475, avoinna ma–pe klo 8–14 tai sähköinen ajanvaraus 12 vuotta täyttäneille.
  • Varatun ajan peruutukset: p. +358447693039, avoinna ma–pe 8–14.

Jos olet sairastanut koronan aiheuttaman taudin, voit pääsääntöisesti odottaa kuusi kuukautta ennen rokotusajan varaamista. Nykytiedon mukaan sairastettu koronavirustauti antaa ainakin kuuden kuukauden kestoisen suojan valtaosalle sairastaneista.

Ajanvarauksen tehdessäsi sitoudut siihen, että tulet tehosterokotteelle annettuna ajankohtana. Mikäli tiedät etukäteen, että tehosterokotteen ajankohta ei sovi sinulle, varaa myöhäisempi aika ensimmäiselle rokotteelle. Tehosterokoteaika lähetetään postitse kotiin.

Sähköinen ajanvaraus edellyttää henkilökohtaista sähköistä tunnistautumista. Sähköisessä ajanvarauksessa voi varata ajan vain ensimmäiseen rokotteeseen. Toisen henkilön puolesta ei saa varattua aikaa sähköisesti. Kaikissa rokotusvuorossa olevissa ryhmissä, mikäli perheessä on useampia rokotettavia, tulee jokaisen varata oma rokotusaika. 

3. annos

Heinola tarjoaa kolmannen koronarokoteannoksen seuraaville ryhmille:

  • Kaikki 60 vuotta täyttäneet.
  • Lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat iästä riippumatta.
  • Laitoksissa ja hoivakodeissa asuvat iästä riippumatta.

Kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 6 kuukautta. Kolmas rokotuskierros toteutetaan siten, ettei se hidasta 1. ja 2. annosten rokotustahtia. Kolmansissa annoksissa käytetään Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta ja Modernan Spikevax-rokotetta. Ensisijaisesti suositellaan samaa valmistetta, jolla rokotettava on saanut toisen annoksen, mutta tarvittaessa voidaan tarjota myös toista valmistetta.

Tehosterokotteet

Tehosterokoteaika lähetetään postitse kotiin kahdeksan viikon kuluttua ensimmäisestä rokoteannoksesta.

Tehosterokotteena suositellaan samaa valmistetta, joka annettu ensimmäisellä rokotuskerralla. Rokotuspaikalla ei valmistetta voida enää vaihtaa.

Rokotuspaikka; Terveyskeskus Torikatu 13, G-ovi.

Rokotteet

Suomeen on saatu kolmea koronavirusrokotetta. Ensimmäisellä ja toisella rokotuksella käytetään samaa rokotevalmistetta.

  • Pfizer/BioNTech: tarkoitettu yli 12-vuotiaille, 2 rokotuskertaa (rokotusväli 6-12 viikkoa)
  • Moderna: tarkoitettu yli 12-vuotiaille, 2 rokotuskertaa (rokotusväli 6-12 viikkoa)

Kaikki halukkaat saavat rokotteen. Rokotteiden saatavuus vaikuttaa varattavien rokotusaikojen määrään. Saatavien rokoteannosten määrä vaihtelee viikoittain.

Koronarokotusneuvonta:

Koronarokotuksiin liittyvä neuvontaa ja ohjausta (EI AJANVARAUSTA) ma-pe klo 8-12, p. +358447977001.

Toivomme, että terveyspalveluiden muita numeroita ei ruuhkauteta rokotuskyselyillä.

Riskiryhmien maksuttomat kausi-influenssarokote

Influenssarokotteen saavat kansallisessa ohjelmassa maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle rokotuksesta on merkittävää hyötyä. Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja:

Maksuttomaan rokotukseen ovat oikeutettuja myös henkilöt, jotka asuvat tai oleskelevat pitkäaikaisesti laitosmaisissa olosuhteissa kuten vastaanottokeskuksissa ja vankeinhoitolaitoksissa.

Muut kuin maksuttomaan influenssarokotukseen oikeutetut voivat myös hankkia rokotteen omakustanteisesti reseptillä. Voit pyytää reseptin soittamalla rokotusajanvaraukseen tai hakemalla rokotteen yksityisiltä terveydenhuollon palveluntarjoajilta.

Lisätietoja kausi-influenssarokotuksesta löydät THL:n verkkosivuilta.

Etusivu