Lusi
Päivitetty: 30.5.2023
Lusi on aktiivinen liikkujien kylä ja sellainen siitä on tehty talkoovoimin. On latu ja pururata, luontopolku ja laavu, uimaranta ja leikkipuisto, jääkiekkokaukalo, rantalentopallo- ja tenniskenttä, jalkapallokenttä ja -stadion. Kylää koetteli tragedia 6.4.2018, kun Lusin koulu paloi. Koulu korjattiin, mutta sitten se lakkautettiin poliittisella päätöksellä vähäisten oppilasilmoittautumisten vuoksi. Koulun ympäristö on kuitenkin kylän sydän, jossa liikunta-aktiviteettien lisäksi sijaitsee pohjoisen Heinolan kokoontumistilat.
Terveisiä Lusista -asukastapahtuma järjestettiin Lusin entisellä koululla perjantai-iltana 26.5.2023. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Outi Pennanen toivotti parikymmentä kyläläistä, kaupungin edustajat ja Päijänne Leaderin edustajan tervetulleiksi.
Ensimmäisen puheenvuoron piti kyläyhdistyksen hallituksen jäsen Helga Nurminen-Ekholm. Helga pohti puheenvorossaan Lusin entisen päiväkodin, niin sanotun sinisen talon mahdollisuuksia kylätalona. Suurin osa kyläläisistä toivoi kuitenkin koulurakennuksesta kylätaloa, koska siellä on kovassa käytössä oleva liikuntasali. Ylläpitokustannukset ovat kuitenkin lähes kolminkertaiset verrattuna siniseen taloon.
Vuokraaminen tuntuisi siis olevan ainoa järkevä vaihtoehto, vaikka mitään ei vielä tässä vaiheessa halutakaan rajata pois. Lusin vanha koulu ja päiväkoti ovat kaupungin myytävien kohteiden listalla. Kyläläiset toivoivat, että koulu rinnastettaisiin esimerkiksi Tommola-taloon tai Sinilähde-taloon. Lähiliikunta- ja kokoontumispaikka on kylän elinehto. Kiinteistöpäällikkö Jari Kuosa kertoi, että vaikka koulu on myyntilistalla, niin kaupunginhallitus tekee myyntipäätökset erikseen.
Anu Taipale Päijänne Leaderilta kertoi erilaisista hankerahoituksista. Esimerkiksi kylätoiminnan kehittämiseen on mahdollista saada jopa 85 % rahoitus, kun investointihankkeista prosentti on 65. Kummasakin vaihtoehdossa 100 000 euron tuki on maksimi. Hankkeiden pitää täyttää tietyt valintakriteerit. Lusissa voisi esimerkiksi kehittää etätyömahdollisuuksia, tilojen vuokra- ja yritystoimintaa tai koululle voitaisiin rakentaa kuntosali. Tämä edellyttää kuitenkin tilojen ostoa tai pitkää vuokrasopimusta, joka vaatii tarkkaan mietittyä sopimuksellisuutta.
Vakiovuoroja koululla:
- Kyläyhdistyksen jumpat
- Kyllikkien kokoontuminen
- Lusin lukon lentopallo
- Lukuisia sähly- ja sulkapallovuoroja
- Käsityötreffit
- Seurakunnan liikuntakerho
- Hoivakoti Paavalin kuntopiiri
- Tyttöjen tanssi
- Kyläillat
Koululla järjestettyjä muita tilaisuuksia:
- Kyläyhdistyksen, Lusin lukon ja metsästysseuran kokoukset
- Tiekuntien kokoukset
- Esikoislestadiolaisten seurat ja juhlat
- Synttäreitä ja sukujuhlia
- Hyvän mielen messut
- Lähituottajat tutuiksi -tapahtuma
- Rekojakelu