Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
17.06.2020

Levänäytteitä ei oteta tutkittavaksi kesällä 2020

Rantavettä

Hämeen Ely-keskus ei tänä kesänä voi lainkaan ottaa levänäytteitä tutkittavaksi. Näytteitä ei oteta vastaan yksityishenkilöiltä eikä toisilta viranomaisilta. Siksi Heinolan kaupungin ympäristötoimiston tai Sysmän ja Hartolan ympäristönsuojelutarkastajien kautta ei tänä vuonna saa levänäytteitä lähetettyä tutkittavaksi. Suomen ympäristökeskuksen kokemuksen mukaan sinileväsuvun tai -lajin tunnistaminen ei tuo merkittävää lisäinformaatiota esiintymän mahdollisesta myrkyllisyydestä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeiden mukaan sinilevää sisältävään veteen pitää suhtautua aina siten, että se voi aiheuttaa terveyshaittaa.

Sinilevää sisältävää vettä ei koskaan tule käyttää löylyvetenä, ihmisten tai eläinten juomavetenä eikä ruoanlaittoon. Jos sinilevää on enemmän, vettä ei suositella käyttämään myöskään tiskaamiseen, peseytymiseen tai uimiseen.

Valtakunnallinen leväseuranta alkaa kesäkuun alussa ja päättyy syyskuun lopussa. Heinolassa ei ole valtakunnallisen leväseurannan kohteita.

 

Lisätietoa: https://thl.fi/fi/-/sinilevainen-vesi-on-riski-ihmisille-ja-elaimille

Kasviplanktonmäärityksiä tekevien konsulttien yhteystietoja löytyy mm. Suomen kasviplanktonseura ry:n nettisivuilta 

Valtakunnallisen leväseurannan pisteet Hämeessä

Kategoria: Ympäristö