Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
08.12.2020

PHHYKYn alueen koronasuositukset ja -rajoitukset ovat voimassa 4.1.2021 asti

Koko yhtymän alue on koronaepidemian leviämisvaiheessa. Voimassa olevat suositukset ja rajoitukset koko yhtymän alueelle kestävät tämänhetkisen arvion mukaan 4.1.2020 asti.

Perheen ulkopuolisia lähikontakteja suositellaan välttämään oman harkinnan mukaan, ja enimmäismäärä kokoontumisille samalla kertaa on 10 henkilöä. Esimerkiksi perheiden välisiä tapaamisia ja yleisötilaisuuksiin osallistumista on hyvä mahdollisuuksien mukaan vähentää tai välttää.

Päivitämme jatkuvasti Ajankohtaista koronaviruksesta -sivuamme, johon keräämme aiheesta tehtyjä uutisointeja sekä tietoja koronan vaikutuksista Heinolan kaupungin palveluihin ja toimintaan.  

Kategoria: