Lähde lauantaina 22.8. viime vuonna suuren suosion saaneelle mielenkiintoiselle kartanokierrokselle Päijät-Hämeeseen puuseppämestari Jacob Nygrénin jalanjäljissä. Matkalla vieraillaan Heinolan Lääninkivalteri Aschanin talossa, Heinolan taidemuseossa, Hartolan Koskipään kartanossa sekä Urajärven kartanomuseossa.
Retken teemana on Päijät-Hämeessä vaikuttaneen puuseppämestari Jacob Nygrénin (1768–1836) arkkitehtuuri ja huonekalut, joihin tutustutaan kaikissa kohteissa.
Mukana matkalla on asiantuntijaoppaana kamarineuvos Kari-Paavo Kokki.
Mukaan voi tulla Helsingistä Kiasman edessä olevalta bussipysäkiltä, Lahden Matkakeskuksen tilausajolaiturilta sekä Heinolan Lääninkivalteri Aschanin talolta. Bussikuljetus, museo-opastukset, sisäänpääsymaksut sekä lounas- ja kahvitarjoilu kuuluvat matkan hintaan.
Kohteet eivät ole esteettömiä.

Ohjelma ja hinnat
8:00 Lähtö. Kiasma -Lahden matkakeskuksen tilausajolaituri. Kokoontuminen Kiasman pysäkillä viimeistään 7:50. Bussiemäntänä toimii Leena Hannula, 040-7278453.
9:15 Nouto. Lahden matkakeskuksen tilausajolaituri – Heinola. Kokoontuminen Matkakeskuksen katoksen alla. (Huom! Liikenneruuhka saattaa aiheuttaa pientä viivästymistä.)
10:00 Saapuminen Heinolaan. Lääninkivalteri Aschanin talo ja Heinolan taidemuseo (taidemuseossa Mari Rantasen maalausten näyttely). Oppaina toimivat Kari-Paavo Kokki ja Riitta Koskinen. Huom! Heinolasta mukaan tulevat saapuvat itse Lääninkivalteri Aschanin talon pihaan klo 10.00.
11:30-12:30 KEITTOLOUNAS WPK:n talossa
12:30 Lähtö Hartolaan. Mukana asiantuntijoina Riitta Koskinen ja Kari-Paavo Kokki.
13:30 Saapuminen Koskipään kartano, Hartola. Vesa Järvinen opastaa.
14:30 Lähtö Koskipään kartano – Urajärven kartanomuseo
15:30. Saapuminen Urajärven kartanolle. PäiväkahvitHugo ja Lilly –kahvilassa.
16:00 Urajärven kartanomuseon opastus. Oppaina Heidi Rask ja Leena Hannula.
17:00 Lähtö Urajärvi – Heinola – Lahti – Helsinki. Saapuminen Kiasman luokse n. 19.30.
Kohteet eivät ole esteettömiä.
Retken hinta on Helsingistä 85 €, Lahdesta 75 € ja Heinolasta 65 €. Hintaan sisältyvät bussimatkat, opastukset ja sisäänpääsymaksut sekä lounas- ja kahvitarjoilu. Ilmoittaudu pian, mukaan mahtuu 55 henkilöä!
Ilmoittautuminen
Sitova ilmoittautuminen retkelle 30.6.mennessä
Sähköpostitse museo@heinola.fi tai 044–7694215 (varmimmin 23.5. alkaen, aiemmin vastaaminen epävarmaa). Mikäli sinulla on ruoka-aineallergioita, kerrothan asiasta ilmoittautumisen yhteydessä. Varausten vahvistamisen jälkeen annetaan ohjeet maksamista varten. Osallistuminen on maksettava 7.8. mennessä.
Järjestäjällä on oikeus peruuttaa matka, mikäli osallistujia ei ilmoittaudu riittävästi mukaan. Osallistumismaksu palautetaan vain, mikäli retki joudutaan perumaan osallistujien määrän vähyyden vuoksi.
Tervetuloa mukaan!