Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
05.07.2020

Kailas-talon palikat paikoillaan

Keskustan alueen uuden alakoulun ja päiväkodin, Kailas-talon, yleissuunnitteluvaihe on valmistunut. Suunnittelu pohjautuu valtuuston hyväksymään hankesuunnitelmaan, jonka mukaan rakennukseen tulee myös koko Heinolaa palveleva liikuntasali sekä kaupungin uusi tuotantokeittiö.

Kailas-taloon suunniteltu moderni oppimisympäristö muodostuu eri luokkatasojen muodostamista oppimissoluista, joiden tilat ovat joustavasti käytettävissä erilaisiin opetustilanteisiin. Varhaiskasvatus ja alkuluokat muodostavat toisiinsa kytkeytyvän ja osittain yhteisiä tiloja käyttävän kokonaisuuden. Kailaan koulu toimii myös erityisen tuen oppilaiden kouluna, mikä on suunnittelussa huomioitu monin tavoin.

Kailas-talon asemapiirros

Lapset, henkilökunta ja kolmas sektori mukana suunnittelussa

Hankekokonaisuuteen kuuluu kaikille kouluille ja päiväkodeille ruokaa valmistava tuotantokeittiö, joka korvaa poistuvan Kailaan koulun (ent. Niemelän koulu) nykyisen tuotantokeittiön. Suunnitelmissa liikuntasali on mitoitettu siten, että salibandyn pelaamisen olosuhdekriteerit täyttyvät. Sali on jaettavissa kolmeen osaan ja liikuntasaliin on suunniteltu erillinen harrastuskäytössä toimiva sisäänkäynti aulatiloineen, jolloin suurempienkin tapahtumien järjestäminen on mahdollista. Kädentaitopaja luo turvallisen avoimen oppimisympäristön, jossa tavoitteena on monipuolinen taito-osaaminen.

Koulun ja päiväkodin henkilökunta sekä liikuntapalvelut ja kaupungin muut toimijat ovat olleet rakennuksen tulevina käyttäjinä tiiviisti mukana suunnittelemassa uutta Kailas-taloa alusta alkaen. Pihan suunnitteluun ovat myös lapset osallistuneet.

3D-kuva Kailas-talon pihalta

5555 neliötä

Tekninen lautakunta ja hyvinvointilautakunta hyväksyivät Kailas-talon rakennushankkeen yleissuunnitelman, pääpiirustukset ja niiden pohjalta tehdyn kustannusarvion 30.6. kokouksessaan. Rakentaminen on tavoitteena aloittaa vuodenvaihteessa tai alkuvuonna 2021. Rakennuksen hyötyala on 5555 m2 ja bruttoala 7700 m2.

Kailas-talo rakennetaan entiselle lukion tontille Rajakadun varrelle. Hankkeen pääsuunnittelijana on lukuisia kouluja suunnitellut arkkitehtitoimisto H & M Arkkitehdit Oy Lahdesta. 

Hankkeen seuraavina vaiheina ovat toteuttamisen arviointi kaupungin taloausarviokäsittelyn yhteydessä sekä rakennusurakan kilpailuttaminen.

3D-kuva Kailas-talon sisältä - Jättiläisen portaat

Lisätietoja:

Hyvinvointilautakunnan kokous 30.6.2020
Teknisen lautakunnan kokous 30.6.2020

Kiinteistöpäällikkö Jari Kuosa
puh. 044 797 6859
etunimi.sukunimi(at)heinola.fi

Kategoria: Opetus ja koulutus Lapsiperheet