Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
03.12.2019

Kailaan koulun sisäilmatilanne on huonontunut, väistötiloihin siirtymiseen varaudutaan

Kailaan koulu

Kailaan koulun sisäilman parantamiseksi tehdyt toimenpiteet eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Vaihtoehtoja tilanteen parantamiseen selvittää parhaillaan ulkopuolinen sisäilma-asiantuntija.

Syyslukukauden aikana koulun ja päiväkodin puolelta on tullut useita sisäilmahaittailmoituksia. Myös kouluterveydenhuollosta on tullut ilmoituksia oppilaiden oireilusta.

Ilman laatua on pyritty parantamaan lukuisilla toimenpiteillä. Luokkatilojen ulkoseiniin lisättiin lokakuussa korvausilmaventtiileitä estämään haitallisen alipaineen muodostumista. Marraskuussa osaan tiloista asennettiin paine-eromittarit, joilla selvitetään rakennuksen painesuhteita.

Luokkiin on asennettu myös ilmanpuhdistimia, ja aiemmin käsittelemättä jääneiden leikattujen akustointilevyjen reunoja on käsitelty.

Syytä sisäilmatilanteen nopeaan huononemiseen ei ole saatu selvitettyä omin voimin, joten koululle tilattiin ulkopuolinen sisäilma-asiantuntija. Hän on tehnyt 19.11. alkukäynnin koululla ja kiertänyt erityisesti tiloissa, joista oli tullut haittailmoituksia. Kun paine-eromittarit haettiin pois torstaina 28.11., sisäilma-asiantuntija teki samalla käynnillä lisätutkimuksia.

Esitys jatkotoimenpiteistä laaditaan kohdekäyntien ja lähtötietojen perusteella joulukuun alkupuolella. 

 

Uutta Kailas-taloa ei ehkä voida jäädä odottamaan

Rakennuksessa on tehty perusteellinen kuntotutkimus vuonna 2016, ja osittain sen perusteella päätetty rakentaa uusi koulu- ja päiväkotirakennus.  Oletuksena on tähän asti ollut, että nykyisissä tiloissa voitaisiin toimia uuden Kailas-talon valmistumiseen saakka eli vuoteen 2022.

Kaupunki on jo alkanut kartoittaa koulun osalta väistötilojen hankintaa siltä varalta, että toiminta joudutaan siirtämään muihin tiloihin lyhyellä varoitusajalla. Oppilaita ja vanhempia on informoitu asiasta Wilman kautta.

Työterveyslaitos on tehnyt marraskuussa sisäilmastokyselyn koulun ja päiväkodin henkilökunnalle. Kyselyn tuloksista raportoidaan näillä näkymin tammikuussa.

 

Lisätiedot:

Koulutusjohtaja
Pia Helander
puh. 050 556 5934
etunimi.sukunimi(at)heinola.fi

Teknisen toimen johtaja
Harri Kuivalainen
puh. 044 797 6907
etunimi.sukunimi(at)heinola.fi

Kategoria: Opetus ja koulutus