Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
09.09.2019

Kailaan koulun oppilaat osallistuvat maailmanlaajuiseen puidenistutuskampanjaan

Biljoona puuta -kampanja

Heinolan Kailaan koulun 5B-luokan oppilaat istuttavat koivun taimia keskiviikkona 18.9. kello 9 alkaen kaupungin puistoalueelle. Mukana taimia istuttamassa yhdessä koululaisten kanssa ovat myös Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen ja Stora Enson Heinolan flutingtehtaan johtaja Katja Metsäranta

Puiden istuttaminen on osa YK:n ja Plant-for-the-Planet-yhdistyksen maailmanlaajuista Biljoona puuta -kampanjaa. Tapahtuman avulla koululaisille annetaan mahdollisuus saada tärkeä kokemus siitä, että jokainen voi itse konkreettisesti toimia ilmaston puolesta.

 Taimet istutetaan hotelli Kumpeli Span naapurissa sijaitsevalle kaupungin puistoalueelle ja ne muodostavat uuden puistometsikön Heinolan ranta-alueelle. Stora Enso lahjoittaa istutettavat taimet ja opastaa istuttamisessa. Oppilaat saavat lisäksi edellisenä päivänä tietoiskun puiden ja uusiutuvien materiaalien merkityksestä ilmastolle.

 ”Meille Stora Ensossa on tärkeää osallistua toiminta-alueellamme yhteisiin hankkeisiin paikallisyhteisön kanssa. Haluamme tehdä ilmastotekoja ja antaa siihen mahdollisuuden myös muille – erityisesti nuorille. Yhdessä Plant-for-the-Planet -yhdistyksen kanssa annamme koululaisille mahdollisuuden istuttaa uusia puita ja saada tärkeä kokemus siitä, että jokainen voi itse konkreettisesti toimia ilmaston puolesta. Puiden istuttaminen on yksi tapa. Istutustapahtumalle antaa laajemman merkityksen se, että istuttamamme taimet kerryttävät lasten Plant-for-the-Planetille asettamaa maailmanlaajuista biljoonan uuden taimen istutustavoitetta”, sanoo Katja Metsäranta, Stora Enson Heinolan flutingtehtaan johtaja.

 ”Lähdimme mukaan kampanjaan, koska se osui hyvin 5-luokkalaisten aiheisiin. Opetussuunnitelmasta löytyy juuri oppilaiden osallistaminen ja lähiympäristön mahdollisuuksien hyödyntäminen, jotka toteutuvat tässä mainiosti. Kestävä kehitys sekä luonnon kunnioittaminen ja suojeleminen ovat myös tärkeitä asioita. Lisäksi Amazonin metsäpalot huolettivat oppilaita, joten yritämme kantaa kortemme kekoon ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”, kertoo Kailaan koulun 5B-luokan opettaja Tuomo Tähkänen.

Plant-for-the-Planet
Kaksitoista vuotta sitten saksalainen Felix Finkbeiner, tuolloin yhdeksänvuotias alakoululainen, istutti puuntaimen koulunsa viereen. Se oli alku maailmanlaajuiselle lasten ja nuorten Plant-for-the-Planet-liikkeelle ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Aikuisten, virkamiesten ja yritysten avustuksella lapset ja nuoret ovat istuttaneet tähän mennessä yli 13 miljardia puuta 193 maassa. 

Ympäristöviikko
Puunistutustempaus on osa Lahden seudun Ympäristöviikon (16.-22.9.) tapahtumia Heinolassa. Ympäristöviikolla Stora Enso ja Heinolan kaupunki haastavat muitakin alueen yrityksiä mukaan paitsi metsänistutustalkoisiin, myös siivous- ja ruokahävikkihaasteeseen.

Lisätiedot:
Tuomo Tähkänen, Kailaan koulu, puh. 044 769 4311
Katja Metsäranta, tehtaanjohtaja, Heinolan Flutingtehdas, Stora Enso, puh. 050 598 9590

Kategoria: Opetus ja koulutus Ympäristö Tapahtumat