Visit Heinola
Visit Heinola
Palaute
Visit Heinola
Visit Heinola
|
18.12.2019

Kailaan koulu väistötiloihin

Kailaan koulu

Hyvinvointi- ja tekninen lautakunta päättivät ylimääräisessä kokouksessaan keskiviikkona 18.12.2019, että sisätilaongelmista kärsivän Kailaan koulun toiminta siirtyy väistötiloihin seuraavasti:

  • 1.-2. luokkien oppilaat opiskelevat koulun pihalla olevissa parakeissa
  • 3.-4. luokat siirtyvät Itä-Häme-taloon (Kirjanpainajankatu 1), mikäli tilat varmistuvat sopiviksi
  • 5.-6. luokat siirtyvät Koulutuskeskus Salpauksen kiinteistöön (Opintie 1).

Väistötilatarve koskee näillä näkymin yhteensä noin 300 oppilasta, kun Kailaan päiväkoti ja 1.-2. luokat eivät siis ole siirtymässä muualle. 

Lautakunnat valtuuttivat kaupungin tekniikka- ja hyvinvointialan viranhaltijat tekemään tarvittavat sopimukset. Tavoitteena on, että oppilaat pääsevät siirtymään väistötiloihin jo tammi-helmikuun 2020 aikana.

Väistötiloja alettiin kartoittaa heti kun oli viitteitä siitä, ettei Kailas-talon pahenevia sisäilmaongelmia saada kuriin. Tekninen johtaja Harri Kuivalainen kertoo, että viimeisen parin viikon aikana käytiin läpi lukuisia vaihtoehtoja.

”Lähtökohta oli, että haluttiin toimia nopeasti ja hyvässä yhteistyössä ja löytää terveitä tiloja koululaisille. Uskon, että kaikki vähänkin varteenotettavat vaihtoehdot selvitettiin.”

Itä-Häme-talo tuli mukaan vasta ihan loppuvaiheessa. Päätökseen jätettiin sen osalta varauma, sillä tilojen sopivuutta koulutiloiksi ei vielä ehditty lopullisesti varmistaa.

”Paikan päällä joudutaan käymään vielä uudelleen tarkistamassa esimerkiksi sähkö- ja ilmastointiasioita ennen sopimuksen tekemistä. Koulun opettajakunta oli kuitenkin nähnyt Itä-Häme-talon tilat hyviksi”, Kuivalainen sanoo.

Itä-Häme-talosta vuokrattavat tilat ovat rakennuksen Reumantien puoleisessa konttoriosassa. Tiloja on kahdessa kerroksessa.

Koulutuskeskus Salpauksen kiinteistön etuna on se, että tilat ovat valmiiksi sopivia opetuskäyttöön. Salpauksen tilat toimivat muutama vuosi sitten väistötiloina entiselle Seminaarin koululle.

”Tilat ovat hyväkuntoisia, hiljattain kunnostettuja, ja niissä ilmanvaihto ja muut yksityiskohdat on suunniteltu koulukäyttöön”, Kuivalainen toteaa.

Väistötilaratkaisu voi vaikuttaa toimialojen talousarvioon vuodelle 2020. 

Uusi Kailas-talo, jossa on tilat päiväkodille ja koululle, valmistuu entisen lukion tontille vuonna 2022.

 

Lisätiedot:
Teknisen toimen johtaja
Harri Kuivalainen
puh. 044 797 6907
etunimi.sukunimi(at)heinola.fi

Koulutusjohtaja
Pia Helander
puh. 050 556 5934
etunimi.sukunimi(at)heinola.fi

Kategoria: Opetus ja koulutus